Suosikkikomedia herttaisesta pariisilaistytöstä, joka ryhtyy hyväntekijäksi tehdäkseen maailmasta pikkuisen paremman paikan elää.
Arviot
Lämminhenkinen ja hauska.
Vaimonsa menettäneen isänsä hoivista Pariisiin muuttaneen nuoren Amelie-neidon tarina. Eräänä päivänä hän löytää pesuhuoneestaan laatikon, jonka omistajan hän päättää selvittää palauttaakseen lootan. Omistajan reaktiosta innostuneena hän päättää auttaa läheisiään erilaisissa murheissa omintakeisella tavallaan. Elokuva on lämminhenkinen ja hauska. Huumorinsa se ammentaa pienistä arkisista asioista, kuten tarinansakin. Alussa edetään henkilöiden esittelyssä melkoista vauhtia, jolloin keskivertokatsoja saattaa […]
Leffan katsominen ottaa enemmän kunnon päälle kuin cooper-testi ja pistää hikoilemaan kymmenen kilometrin pyörälenkin edestä.
Amelie on elokuva Amelie Poulainista, joka ihan hyvää hyvyyttään auttaa ihmisiä. Tämä tarina on kiehtonut ympäri maailmaa, ja Amelieta ylistetty aivan tolkuttomasti. Sitä kutsutaan usein elokuvaksi, joka saa varmasti hyvälle mielelle ja pistää hymyilemään kuukauden päivät tauotta. Leffan yleisilme on jo ilman teatraalista esitystapaakin äärimmäisen ärsyttävä. Jeunet on yrittänyt luoda kaupungista satumaisen Amelien unelmakaupungin. Ohjaajan […]
Pienten yksityiskohtien paratiisi ja kertakaikkisen kaunis satu = todellinen hyvän mielen leffa.
Olipa kerran valtava pilvilinna, joka leijui muita pilvilinnoja korkeammalla tai ainakin vähintään yhtä korkealla. Tuon kyseisen pilvilinnan kätköissä unelmiinsa kietoutuneena asusti ilmeikäs ja tarinoita rakastava pieni tyttö nimeltä Amélie Poulain. Tai oikeastaan Amelie ei enää edes ollut pieni tyttö, mutta hänellä oli epätavallistakin epätavallisemman ja yksinäisen lapsuutensa vuoksi tallessa keikki se lapsenomaisuus, jonka takaa hän […]
Heijastaa irvokkaalla tavalla nykyihmisen tarvetta pohjattoman tuntuiseen egoismiin.
Jean-Pierre Jeunetin vuonna 2001 valmistunut Amelie on mielenkiintoinen tapaus. Se näet heijastaa irvokkaalla tavalla nykyihmisen tarvetta pohjattoman tuntuiseen egoismiin, oman elämän määrittämiseen kovin pinnallisten arvojen pohjalta. Teos on tematiikaltaan selkeästi materialistinen ja palvoo omituista vintage-kitschiä jopa siinä määrin että muuttaa kokonaisen kaupungin (tässä tapauksessa Pariisin) jonkinlaiseksi onttouttaan kumisevaksi karamellikaupaksi jossa kaiken on tarkoitus päättyä aina […]
Ihmisten outous ja persoonallisuus on kuvattu hellyttävän lämpimästi.
Amelie on elokuva, jollaista ihmiset eivät olleet nähneet vielä vuonna 2001, jolloin tyttö viekas hymy kasvoillaan räjäytti pankin elokuvateattereissa. Elokuva sijoittuu Ranskan kauniiseen Pariisiin, jossa miljoonien ihmisten keskellä asuu tarjoilijatyttö nimeltäään Amelie Poulain. Hän on koko lapsuutensa asunut kotona ilman ikäisiään leikkitovereita. Tämän seurauksena Ameliesta tulee sulkeutunut, omaan mielikuvitusmaailmaansa pakeneva tyttö. Eräänä päivänä Amelie kuitenkin […]
Jeunet’n ohjaustyö on värikäs ja täynnä kivoja yksityiskohtia – paikoin niitä on ehkä liikaakin.
Améliesta sanotaan aina, että se saa katsojan hyvälle tuulelle. Siitä en mene sanomaan paljoa, sillä toisenkaan katselukerran jälkeen se ei mitenkään erityinen olo ollut. Lähinnä elokuvan ajan ja vielä sen jälkeenkin vain harmitteli päähenkilön saamattomuutta ja tämän outoja kommervenkkejä saavuttaakseen tavoitteensa. Amélie on monin puolin satu, jossa rakkaus syttyy hetkessä, kujeet onnistuvat ja hyvän tahdon […]
Amelie päättää aloittaa tehtävän: hän haluaa tehdä ihmisiä onnelliseksi.
Katsoin Amelien ekaa kertaa muutama vuosi sitten. Silloin en omannut vielä nykyistä arvostuskykyäni ja se oli mielestäni ihan vain tylsä. Näin muutama vuosi myöhemmin mieleni on muuttunut. Amelie kertoo naisesta nimeltä Amelie. Kyseisestä daamista löytyy sellaisia luonteenpiirteitä kuin ujous, introverttiys ja naiivius. Lapsena Amelie oli etäinen vanhempiensa kanssa. Tämän vuoksi hän uppoutui fantasiamaailmaan, jossa hän […]
Sinänsä sympaattisen oloinen elokuva, jonka lämmin tunnelma kuitenkin kärsii liiasta pervoudesta
Amelie on sympaattinen nuori nainen, joka ei äitinsä kuoleman jälkeen saa enää lähes mitään lämpöä ja rakkauden osoitusta itseään kohtaan. Osittain tämän vuoksi Amelie aloittaa nuorena aikuisena muiden ihmisten auttamisen, tavoitteenaan tehdä ihmisistä onnellisia. Samalla Amelie alkaa itsekin voimaan paremmin. Elokuvan juoni kuulostaa ainakin omaan korvaan kovin mukavalta ja sitähän se onkin, mutta juonen toteutus […]
Kommenttien selaus
Halusin tilata tämän Amélie-elokuvan itselleni katsellakseni sen kaikessa rauhassa. Kovin rauhallisesti katselu ei sujunut, koska katseltava höntyili niin vauhdilla asiasta toiseen. Tämän tyyppistä, tosin hieman hillitympää ranskalaista elokuvaa on esitetty aika ajoin teema-kanavalla. Yhteistä näille elokuville on siirtyminen erikoisesta tilanteesta johonkin uuteen jäämättä odottelemaan onko katsoja vielä mukana. Amélien osalta odotin kovasti, että kaikilla erikoisilla yksityiskohdilla olisi jokin merkitys tai että kun ne yksityiskohdat on läpikäyty siirryttäisiin perinteisempään kerrontatapaan. Kyllä sellaista perinteistäkin sitten tuli, koko elokuva ei sentään koostu lyhyistä hauskoina esitellyistä kohtauksista. Tosin ihan kokonaan elokuva ei niistä irti päästä ja se tuntui välillä aika rasittavalta. Aikuisten satuhan tämä on, hieman vähemmällä kohkaamisella se olisi maistunut paremmin minulle. Tykkäsin kovasti siitä passikuvia käsittelevästä tarinasta, joka saa oikein hauskan selityksen. Sille ja Montmartrelle tähdenpuolikas ekstraa.
Tästä elokuvasta haluaisi niin kovasti pitää.
Ei pidä ymmärtää väärin. Elokuvassa on niin paljon hyviä elementtejä; äänimaailma, kuvaus, pienet yksityiskohdat ( esimerkiksi elokuvan alussa taitavasti kuvatut Amelien mieltymykset), viehkeä päähenkilö, ovat kaikki kohdallaan.
Jotain kuitenkin puuttuu. Tarina itsessään on hyvinkin sympaattinen, hellyyttävä kuvaus naisesta, joka päättää ryhtyä tuomaan iloa ihmisten elämään.
Kuten alussa todettua; tästä elokuvasta todellakin HALUAISI pitää, mutta syystä tai toisesta se ei missään vaiheessa tempaa täysin mukaansa. Enemmän siinä viehättävät pienet yksityiskohdat sekä lämmin tunnelma, joka ajoittain saa kieltämättä hyvälle tuulelle.
Pohjimmiltaan elokuva on kuitenkin eräänlainen satu, jota on hieman sovitettu aikuisempaan ja kypsempään makuun
Kommenttien selaus