Vaudikkaassa Disney-animaatiossa Bernard on juuri kosimassa Biancaa, kun heille ilmoitetaan että salametsästäjä on napannut Toni-nimisen pojan Australiassa. Kaksikko lentää heti paikalle albatrossilinnulla nimeltä Vilpuri, joka kiitoradalle laskeutuessaan loukkaa selkänsä ja päätyy sairaalaan. Bernard ja Bianca lähtevät Tonin jäljille apunaan paikallinen hiiri Jake.
Leffasarjan osat: Pelastuspartio Bernard & Bianca (1977), Bernard ja Bianca Australiassa (1990)
Jokin aika sitten kirjoitin arvostelun elämäni myyttisimmästä elokuvasta, ensimmäisestä , elokuvasta joka aikoinaan kärsi pahoista tuotanto-ongelmista ja josta en juurikaan pitänyt varsinaista animaatiota sekä ääninäyttelyä lukuun ottamatta. n jatko-osa on joka suhteessa ensimmäisen osan täydellinen vastakohta, niin henkilökohtaiselta kannaltani että mielestäni muutoinkin. Näin tämän teoksen jo aikoinaan 90-luvulla lähes tuoreeltaan. Äskettäin katsomani sekä tässä arvostelemani […]
4.5
Vauhdikkaampi kyllä kuin eka osa, tarinakin oli tavallaan parempi, mutta en pitänyt siitä miltä tämä näytti. 70-luvun alkuperäinen suttuineen päivineen vain näyttää minusta paremmalta ja muutenkin pidän alkuperäisestä enemmän. Tämän osan albatrossi oli myös ärsyttävä, toisin kuin ekassa. Mutta pidin siitä, miten alkuperäisen tarina jatkui kuin välissä ei olisi 13 vuotta ollutkaan. (Luku 13 toistui näemmä tässäkin, olikohan se tarkoituksellista?) Kysynpähän vain: jos pelastuspartio on kansainvälinen järjestö, eivätkö australialaiset hiiripelastajat olleet muka tarpeeksi päteviä hoitamaan homman? Taas tarvittiin amerikkalaisia pelastamaan joku. Olisi ollut loogisempaa jos Bernard ja Bianca olisivat vaikkapa olleet lomalla Australiassa, ennemmin kuin että heidät lähetään sinne New Yorkista saakka. Tiedän, tämä on ”vain” lastenleffa, mutta tulinpahan ajatelleeksi. Ekassa elokuvassa pelastettiin tyttö rosmojen kynsistä, nyt poika mutta tarinaan liitettiin myös luonnonsuojeluteema ettei juoni ihan samanlainen olisi. Se oli hyvä lisä! Vauhtia ja jännitystä piisaa ja leffan alku kotkan selässä oli komea aloitus leffalle. Pidin myös siitä pahiksen liskosta Joannasta, jolle oltiin onnistuttu saamaan persoonallisuutta, kuten myös sille tyhmälle Frank-liskolle joka oli typeryydessään kerrassaan huvittava. Pidin myös siitä pienestä kohtauksesta, jossa lattialle putoavasta herneestä saatiin sankarikaksikolle hiirten omassa ravintolassa maistuva illallinen. Leffa oli täynnä kaikenlaista tuollaista kivaa pientä. Rakastan kun tuollaista tehdään.