Kolmekymmentä vuotta ensimmäisen elokuvan tapahtumien jälkeen LAPD:n poliisi K (Ryan Gosling) saa selville kauan hautautuneena olleen salaisuuden, joka saattaa syöstä viimeisetkin yhteiskunnan rippeet kaaokseen. K:n löytö johdattaa hänet etsimään Rick Deckhardia (Harrison Ford), entistä LAPD:n blade runneria, joka on ollut kateissa viimeiset 30 vuotta.
Ridley Scottin ohjaama Philip K. Dickin kirjoittaman sci-fi romaanin () pohjalta vuonna 1982 ensi-iltansa saanut visuaalisesti upea sci-fi elokuva () lukeutuu sci-fi elokuvien kovimpaan kärkikastiin. Harrison Fordin ja Rutger Hauerin tähdittämä () ei kuitenkaan ilmestymisvuonna ollut mikään suuri menestys, mutta () on niitä elokuvia jolle on vuosien saatossa kehittynyt melkoinen kulttimaine sci-fi elokuvien joukossa. Ridley […]
Trendi sanoo että kannattaa tehdä jatko-osa pitkä aika sitten tehdylle klassikolle ja koska [movie]Blade Runner[/movie] on ehta klassikko niin myös tapahtui ja sama trendi vaatii että mahdollisimman paljon samoja henkilöitä samojen näyttelijöiden esittäminä. Samainen trendi ei voi taata että syntyvä elokuva itsessään on hyvä, mutta Allekirjoittaneen iloksi ilmeni että [I]Blade Runner 2049[/I] ei ole hyvä […]
On vuosi 2049. Keinomaatalouteen erikoistunut korporaatio on ostanut jäänteet Tyrell yhtiöstä, joka valmisti bioteknologisesti muunneltuja ihmisiä maan ulkopuoliseen orjatyövoimaan. Joitakin Tyrellin aikaisia niin sanottuja riskialttiita replikantteja on edelleen vapaalla jalalla ja niiden metsästämiseen erikoistuneita henkilöitä kutsutaan Blade Runnereiksi. Maapallo on synkkä ja tomuinen, aurinkoa ei näy ja ravintoa viljellään silmänkantamattomiin ulottuvissa valtavissa kasvihuoneissa. Toukkia kasvatetaan […]
Oh, yeah baby! Sähkölammas is back! alkaa mystisen lentävän kaaran laskeutuessa maailmanlopun jälkeiselle sumuiselle ötökkäfarmille. Autosta astuu ulos varjojen peittämä mies, joka seuraavaksi paljastuu blade runneriksi, replikantteja metsästäväksi palkkionmetsästäjäksi ja gorillamainen ötökkäfarmari miehen seuraavaksi kohteeksi… Palkkionmetsästäjä on nimeltään K. Nimi on lyhenne koodista KD6-3.7. KD6-3.7 on itsekin replikantti, uutta tottelevaisempaa ihmisten maailmaan solutettua mallia, jonka […]
Ridley Scottin (Alien, Gladiaattori) ohjaama Blade Runner (1982) on maineikas, filosofinen ja merkittävä virstanpylväs tieteiselokuvana, joka perustuu Philip K. Dickin romaaniin Palkkionmetsästäjä (Do Androids Dream of Electric Sheep?). Elokuvassa Harrison Fordin näyttelemä palkkionmetsästäjä Deckard metsästi replikantteja, eli androideja tai biologisia robotteja, jotka olivat luotu ihmisten orjiksi, mutta nousivat lopulta kapinaan. Omiin suosikkeihini kuuluva elokuva käsitteli […]
Kommenttien selaus
Kommenttien selaus