Nicolas Cage tekee kirjavan uransa parhaisiin lukeutuvan roolin yliopistoprofessorina, joka alkaa ilmaantua satunnaisesti ihmisten uniin passiivisena oloneuvoksena. Tohvelisankari yrittää sivuuttaa selittämättömät tapahtumat olankohautuksella, mutta media päättääkin luoda hänestä ilmiön. Kurimus saa edetessään yhä painajaismaisempia piirteitä, eikä lopussa varsinaisesti seiso kiitos.
SISÄLTÄÄ SPOILEREITA!!!
Nicolas Cage esittää yliopistoprofessoria, tavallista nyhveröä mutta kunnollista perheenisää joka alkaa yhtäkkiä ilmestymään ihmisten uniin. Aluksi ilmiö vaikuttaa hauskalta, mutta muuttuu lopulta painajaismaiseksi.
Idea on todella hyvä, mutta sen kanssa oltaisiin voitu mennä syvemmällekin. Nyt tuntui että hieman himmailtiin. Pidän silti siitä koska se tuntuu paljon uniikimmalta kuin moni muu leffa mitä Pohjois-Amerikasta tällä hetkellä tulee. Onneksi on studio A24. Ja onneksi on Nicolas Cage, joka tekee yhden myöhäisuransa parhaimmista roolisuorituksistaan.
Tokihan tämä käsittelee cancel-kulttuuriakin, mutta mielestäni pohjimmiltaan tämä kertoi siitä, miten yksilö voi kovasti kaivata tunnustusta, oli se sitten työlleen tai olemassaololleen. Siitä, miten moni meistä kaipaa huomiota, edes pientä, että tuntuu hyvältä olla olemassa (siksi lapsia pitää kehua pienenä aivan kaikesta mitättömästäkin tai huomioida positiivisella tavalla jotenkin muuten). Ei sen tarvitse olla julkisuus, se voi olla mitä tahansa. Tässä tapauksessa Paul Matthews (Cage) oli jäänyt vaille kaipaamaansa tunnustusta, mikä oli jäänyt häntä vaivaamaan aivojen perukoille. Kaikki ikävät asiat lähtevät käyntiin siitä, kun oma itse kokee liian kovan kolauksen, oli se sitten henkistä ja/tai fyysistä. Niin tässäkin tapauksessa. En ole ole mikään psykologi, mutta elokuvassa nähty traumaterapia ei kyllä vaikuttanut järin onnistuneelta, siinä mentiin liian suurin harppauksin eteenpäin kysymättä opiskelijoilta oikeasti miltä heistä tuntuu. Toki tämä sai leffan tapahtumat liikkeelle…
Leffa tuntui hieman surrealistiselta, harmaalta ja jähmeältä, ja jostain syystä ajattelin Lobsteria sen vuoksi usein. Siinä oli samankaltaista unenomaista harmaata jähmeyttä. Dream Scenario oli siksikin hyvä nimitys leffalle koska se eteni (loogisesta juonestaan huolimatta) melko unimaisesti.
Keskivertoa parempi ja oudompi Cageploitaatio, jossa seikkailaan unissa ja siinä sivussa heitetään nokkelaa satiiria Cancel-kulttuuria vastaan.
⭐️⭐️⭐️⭐️