Puolalaisen veteraaniohjaaja Agnieszka Hollandin mestariteos Green Border on riipaisevan humaani, ihmiset ihmisinä näkevä kuvaus pakolaisten ahdingosta Puolan ja Valko-Venäjän rajalla. Hollandin elokuva on paitsi henkeäsalpaava draama, myös äärimmäisen tärkeä puheenvuoro sivistyksen puolesta ja käytettyjen sanojen merkityksestä aikana, jona pakolaisten ihmisyyttä häivytetään. Pahimman vaihtoehdon toteutuessa samankaltainen tilanne voidaan nähdä myös Suomen rajaseudulla, minkä vuoksi elokuva on pakollista nähtävää täkäläiseen keskusteluun osallistuville.
Green Border oli ehdolla vuoden 2023 European Film Awards -gaalassa parhaan elokuvan, ohjaajan ja käsikirjoituksen kategorioissa, ja lisäksi se voitti vuoden 2023 Venetsian elokuvajuhlilla seitsemän palkintoa, mukaan lukien tuomariston erikoispalkinnon sekä kulttuurisen moninaisuuden UNIMED-palkinnon.
Politisoinnin vuoksi oli pakko ottaa joku tähti pois.
Erinomaisesti tehty elokuva, joka lätkäisee katsojan silmille mahdottoman yhtälön, joka muodostuu Euroopan rajaturvallisuuden asettuessa jyrkkään torjuntaan Eurooppaan pyrkivien maahanmuuttajien inhimillistä kohtelua vastaan. Yhtenäinen Eurooppa siellä Valko-Venäjän rajalla oli tulijoita pois heittämässä. Valitettavasti kitkerä oikeassaolemisen tunne sävyttää kuvausta elokuvan tekijöitten taholta. Ratkaisuvaihtoehtoja ei tuoda esiin, ellei sellaisena sitten koe loppuun sisällytettyä ukrainalaispakolaisten vastaanottoa. Niinkö koko maailman hätääkärsiville pitäisi tehdä? Tulkaa ja tuokaa lemmikkinnekin.
Aiheesta kokonainen tähti ylimääräistä.