Kolmen amerikkalaisnaisen tie Slovakiassa vie houkuttelevan eurooppalaiskaunottaren vanavedessä suoraan pahimpaan painajaiseen. Naiset myydään sadisteille, jotka nauttivat tappamisesta.
Arviot
Tunnelma on kautta linjan hyytävän kylmä ja väkivaltainen.
Pari vuotta sitten dvd-hyllyyn suoraan pamahtanut Hostel sai moneltakin osin varsin suopean vastaanoton. Se kertoi itäeurooppalaisesta majatalosta jonka ulkomaalaiset asukit kylmänviileästi kaupattiin rikkaiden sekopäiden kidutettaviksi ja tapettaviksi. Täysin saman idean varaan nojaa myös nyt nähty kakkososa, eikä se tarjoilekaan varsinaisesti mitään uutta. Leffa alkaa pienellä kertauksella edellisosan tapahtumiin, jonka jälkeen esitellään seuraavat epäonniset Amerikkalaismatkaajat: Beth, […]
Matka perversioiden täyttämään ja groteskiin maailmaan.
Edellisenä vuonna Eli Roth ohjasi kauhuelokuva Hostelin, jossa kolme nuorukaista matkusteli pitkin Eurooppaa ja päätyivät lopulta Slovakiaan mystiseen Hosteliin, jossa riemua riitti yllin kyllin, kenenkään tietämättä siihen liittyvää rahakasta salaisuutta. Eli Roth lähti työstämään jatkoa Hostelille lähes heti ja lopputuloksena saadaan jälleen matkustella pitkin Slovakiaa ja päädytään takaisin Hosteliin. Tällä matkalla nuoret miehet ovat vaihtuneet […]
Roth pistää verikekkerit uusiksi – nyt ‘juhlitaan’ naisvoimin.
Meillä täällä Suomessa on porot, pukki, sauna, makkara, järvet, avannot ja olutta. Slovakialla on puolestaan sairaita paskiaisia, tissejä, kidutusta ja verenlotinaa. Ainakin mikäli on uskominen Eli Rothin Matkusta sinäkin Slovakiaan! -mainokseen eli Hostelin kakkososaan. Hostel: part II pärskähtää käyntiin siitä, mihin Elin edellinen kidutusfantasia jäi. Jay Hernandez tuodaan ruudulle pikakäänteiden saattelemana ja sitten on aika […]
Ykkösosan karu hylätty tehdas on vaihtunut entistä hylätympään tehtaaseen, jonka käytäviä partioivat leveäharteiset bodarit
Eli Rothin jatko-osa kohua harrastajapiireissä (ja muuallakin herättäneelle) Hostelille ei tunnu niinkään kakkososalta, kuin alunperin tarkoitetulta jatkolta elokuvalle. Kauhuelokuvayleisö on nähdäkseni Rothin Hostel-kaksikon edessä jakaantunut aika selvästi niihin, jotka näistä elokuvista eivät perusta, ja niihin jotka pitävät näitä uuden suuntauksen alkuna. Varsinaisesti mitään uutta Hostel 2 ei kuvastollaan ykkösosaan verrattuna tarjoa, mutta jotain on sentään […]
Kommenttien selaus
Kommenttien selaus