Hymypoika

(2003)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Hymypoika
Genret:
Maat:
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:Hymypoika
Valmistusvuosi:2003
Pituus:106 min
Pisteytyksiä: 148
Tarkka arvio: 1.94

Näyttelijä Reino Nordinin läpimurtoelokuva on jännitysdraama helsinkiläisestä kaveriporukasta, joka päättää ryhtyä videoimaan petipuuhiaan. Idea syntyy Taavin (Jussi Nikkilä) kotonaan Kulosaaressa järjestämissä hurjissa kotibileissä. Koomisiksi kääntyvien ensimmäisten kuvausyritysten jälkeen nuorukaiset saavat juonesta kiinni, ja pian leikki alkaa muuttua vakavaksi. Vaakalaudalle ajautuu myös Jeren (Reino Nordinin) ihastus Reettaan (Jenni Banerjee).

Arviot

Hienot roolisuoritukset ja suomalaisittain hyvä kässäri jäävät panopöhellyksen varjoon.

No johan pomppas. Urbaanilegendan mukaan seksikokemuksia filmataan salaa Fight Club –hengessä. Koska näin tehdään kuulemma tuolla Euroopassa, niin eipä muuta kuin aiheesta suomifilmiä valkokankaalle – ikäänkuin täkyksi Härmän hörhöille. Muutama lukioikäinen kaverus toheltaa keskenään ikäistensä lailla. Kotibileissä yksi kaveruksista tallentaa videolle aktin jos toisenkin, ja poppoo saa päähänsä alkaa salaa kuvaamaan omia ja toisten suorituksia. […]

Arvosteltu: 30.09.2003

Hymypoika ei ole pornoa eikä alastomuus ole siinä itsetarkoitus. Leffaa pitää tulkita pinnan alta.

Hymypojasta on kuultu aika ristiriitaista kommenttia. Toiset ovat tykänneet, ja toiset taas lytänneet maan rakoon. Itse kuulun kutakuinkin keskikastiin. Pitänee myös muistaa, että leffa sai viime vuonna parhaan pohjoismaalaisen elokuvan palkinnon. Yksi kaveriporukan jäsenistä (Taavi) saa ison talon perintönä. Hän ei itsekään tiedä vanhempiensa kohtaloa. Taavin järjestämissä bileissä kaverit saavat idean. “Kuvataanpa kaikki panomme videolle” […]

Arvosteltu: 02.12.2004

Lopputulos on ylimarkkinointiin pohjautuva tyhjyys, joka tiivistyy elokuvan sisällöksi.

J-P Siili tuli minulle tutuksi kohtuullisen onnistuneen Julian totuudet TV-sarjan myötä. Kunnon kohuhakuisen markkinoinnin saattelemana ilmestynyt Hymypoika olikin sitten jo Siilin oikea leffaproduktio. DVD-version ilmestyttyä oli korkea aika tarkistaa tapaus. Joko nyt olisi suomalainen nuorisoelokuva saamassa uudenlaisen tuoreen otteen ja sitä myöten nosteen kaiken tyhjän päiväisen hapatuksen sijaan. Lukiosta juuri kirjoittanut opiskelijapoikaporukka erinäisten yhteensattumien kautta […]

Arvosteltu: 08.05.2004

Vuoden 2003 säälittävimpiä virityksiä. Juoni on ponneton, näyttelijät hukkuvat harmaaseen massaan.

Jaahans, tällekin Sekoboltsille on saapunut “kohufilmi” Hymypoika. Leffasta olen kuullut paljon pahaa, mutta myös hyvää. Leffa markkinoi itseään aika hyvin viime vuonna. Hymypojasta kaikki puhui. Turhaa jäkätystä, tämä leffahan on surkea. Yksi kaveriporukan kavereista (Taavi) saa isohkon perinnön. Pojan vanhempien kohtalo on hänelle itselleen vielä hämärän peitossa. Tunnevammaiseksi jäänyt Taavin järjestämissä bileissä kaverit saavat idean. […]

Arvosteltu: 25.05.2004

Kommentit & Pisteytykset

Ryyppy
Glenn
Miketti
monni
akinnna
lonelyrider
Michelle78
chocopop
BlaizerTM
Lorcan
Screwball
Termos
mmaimai
Hoo
jocelyn
Bamsenaattori
Turbulenz
Dickey
Knihti
prokaleva
Luski
tonsa
Blastmaster
katiiimoi
etell
TeeP
Matalahiilihappoinen
deadmurder
Howland
_Nowhere man_
Juusak
kuningas
Jonakin
cronenberger
Dreamer
meze1
llaur_
wh4tsern4me
Akbar
ojarumpujuoppo
aeae
Jasaka
Also Starring
Elvis69
kewanhammer
poximus
mukala
PSNHLFTW
eskoaarne
vasara88

Lisää luettavaa