Kadun kostaja

Joku

Walking the Edge tarjoilee kyllä rautaisannoksen kunnon likaista ja väkivaltaista rikoselokuvaa. Vielä kun rooleissa nähdään nimiä kuten Robert Forster ja Joe Spinell, niin onhan siinä palikat kohdillaan. 1985 ulos tuupattu filmi kuvattiin jo muutamia vuosia aiemmin joka näkyy kyllä sellaisena todella vahvana 70-lukulaisen rikosleffan fiiliksenä ja visuaalisena ilmeenä tässä. Pari elokuvien valomainosta (Creepshow ja Wrath of Khan) leffassa paljastaa sen kuvausajankohdan, mutta muuten menis ihan täydestä, että tässä oltaisiin vielä 70-luvun puolella. Katukuvaus on realistista ja rujoa, tuon ajan jenkkiläiselle rikosleffalle omaiseen tapaan. Lähes kaikki hahmot on vähintään jossain määrin arveluttavia motiiveiltaan, osa suorastaan pahoja. Robert Forster näyttelee leffassa sitä järjen ääntä, kunnes tarpeeksi otettuaan osumaa joka suunnasta alkaa äijällä vati keittää pahemman kerran yli. Tässä on muuten yks ihan loistavan tehokas kohtaus, jossa leikataan rakastelukohtauksesta suoraan sadistiseen ja brutaaliin väkivaltaan – ja toisinpäin. Samalla myös äänimaailma sekoittaa rauhallisen romanttisen musiikin ja uhrin avunhuutojen ja kidutuksen äänet keskenään. Aika terävää tavaraa. Terävää on muutenkin leffan toimintapuoli, jota olis toki saanut olla enemmänkin. Sitä jotenkin aina innostuu näistä vanhanliiton rikospätkistä joissa hahmojen kohtalo ihan tosissaan jaksaa kiinnostaa ja arvelluttaa. Walking the Edgekin on leffoja joka puksuttaa eteenpäin varsin hyvällä tahdilla ja paiskoo katsojaa melko arvaamattomiinkin tilanteisiin. Vaaran tuntua leffassa on ja sitä, ettei koskaan tiedä keneltä lähtee seuraavaksi nirri. Se kun tuntuu olevan aika hellässä tämän elokuvan kuvaamassa Los Angelesissa.
—
Ei Walking the Edge ihan sitä jenkki-rikosleffojen ykköskärkeä ole, mutta kyllä tällä uudelleenkatselupotentiaalia on aivan varmasti.