Kyllä isä osaa -elokuva

(2024)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Kyllä isä osaa -elokuva
Genret:
Maat:
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:Kyllä isä osaa -elokuva
Valmistusvuosi:2024
Pituus:88 min
Pisteytyksiä: 5
Tarkka arvio: 2.70

Vuodet ovat vierineet ja lapset ovat lentäneet tamperelaisesta rintamamiestalosta maailmalle… paitsi että eivät ole. Päinvastoin. Vanhoissa kotinurkissa pyörii nyt isän, äidin Jonnan ja Jussin lisäksi myös Jonnan poika Junnu. Jonnan ja Junnun on houkutellut Oulusta kotiin Tampesteriin piakkoin tyhjäksi jäävä kotitalo. Eläkeiässä olevat vanhemmat ovat nimittäin aikeissa muuttaa Espanjaan – heti kun isä vain saa kerrotuksi työnantajalleen, että lopettaa taksikuskin hommat. Isän suunnitelmat mullistuvat kuitenkin kertaheitolla, kun isäntä hankkii taksifirmaansa uuden kulkupelin, luksusluokan Mersun kaikilla herkuilla. Eläke, Espanja, vaimo ja terve järki haihtuvat päästä, kun isällä on enää yksi pakkomielteinen päämäärä: päästä edes kerran himoitun Mersun rattiin. Lopulta unelma toteutuu, mutta hinta on kallis. Isä huomaa saattaneensa koko perheen niin pahaan pinteeseen, että siitä voi yrittää selvitä vain varastamalla kuolleen miehen salkun.

Liittyy: Kyllä isä osaa -sarja (1994-1995)

Kommentit & Pisteytykset

Köpi79

Olipa harmillisen huono. Vaikka on jo lapsena katsonut, niin ei paljon nostalgia-pisteitäkään heru.

En tiedä olisiko toinen ohjaaja saanut tuota yli näyttelemistä pois, jota koko leffan sai katsoa. Yksi vaivaannuttavin oli kun “Isä” näki ensimmäistä kertaa uuden taksi-Mersun🤦🏻‍♂️.

Paikasta paikkaan täysillä ja pilipalapippapappapaa 🎶🎶

mikelawry

Nostalgiaa sarjan tunteville

Arz

4

JVDS

3/5

Dickey2

Kylläpä oli alusta saakka vaivaannuttavaa katsottavaa. Jatkuvaa suoraviivaista koheltamista ja puskista vedettyjä huonoja irtovitsejä ilman ainoatakaan naurun tirskahdusta. Jos olisin aikoinaan sarjaa seurannut niin olisi varmasti jokin nostalginen irtopiste irronnut

Lisää luettavaa