Mies vailla menneisyyttä on Aki Kaurismäen Suomi-trilogian itsenäinen toinen osa. Trilogian ensimmäinen osa Kauas pilvet karkaavat kertoi työttömyydestä. Mies vailla menneisyyttä kertoo asunnottomuudesta ja osattomista tämän päivän Helsingin laitamilla – tavalla, joka on koskettava, hauska ja vapauttava.
Arviot
Upea tarina yhteiskunnan siltä puolelta, jonne aurinko ei paista.
Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä metsästi itselleen historiallisen Oscar-ehdokkuuden, ja vaikka se ei lopulta (odotettua) voittoa napannutkaan, se nostatti suomalaisten itsetuntoa leffasaralla. Oikeastaan tämänhetkinen Suomileffan aallonharjanne johtuu merkittävästi Kaurismäen tuomasta positiivisesta julkisuudesta. Itse elokuva ei ole mikään yltiöpositiivishenkinen elämänylistys, vaan varsin raadollinen ja kaunistelematon kuvaus muistinsa menettäneestä miehestä. Elokuvan taustalta hiipivä kauneus tulee ruudulle vangituista […]
Kaiken karuuden keskellä on silti toivoa.
Aki Kaurismäki, tuo Suomen ainoa pätevä pitkänlinjan leffantekijä pääsi viimeistään tämän elokuvan myötä suuren yleisön tietoisuuteen myös maailmalla. Sitä arvostetiin niin Cannesissa kuin Oscareissakin (vaikkei tilaisuus epäoikeudenmukaisesti ovittanutkaan) ja totta kai Suomessa. Eikä suotta, sillä Mies vailla menneisyyttä on yksi parhaita kotimaisia elokuvia pitkään aikaan. Mies (Markku Peltola) matkustaa yöjunalla Helsinkiin ja joutuu ryöstäjien pahoinpitelemäksi, […]
Moderni suomalaisen elokuvan klassikko tarjoaa upean elokuvaelämyksen, jonka kautta voi tarkastella myös omaa maailmaansa ja sen eriarvoisuuksia.
(varoitus spoilereista) Aki Kaurismäen kansainvälisestikin kuuluisan ns. Suomi-trilogian toinen osa, [I]Mies vailla menneisyyttä[/I] kertoo asunnottomista Helsingin laitamilla. Toistaiseksi vieras mies (Markku Peltola) saapuu Helsinkiin, jossa hänet hakataan tainnoksiin. Herättyään hän on muistinsa menettänyt mies vailla menneisyyttä, joka jää elämään varattomien keskuuteen. Samalla hän tutustuu mm. pelastusarmeijan johtajattareen, Irmaan (Kati Outinen). [I]Mies vailla menneisyyttä[/I] ei ole […]
Kommenttien selaus
4
Mies vailla menneisyyttä on erittäin hyvin onnistunut draamaelokuva, jonka katsoo useampaankin kertaan mielellään ja se on yksi parhaimpia Aki Kaurismäen elokuvia, mitä on tullut nähtyä. Markku Peltola tekee hyvän pääroolin pahoinpitelyn kohteeksi joutuvana miehenä, jolta menee sen seurauksena muisti. Sen jälkeen hän alkaa luomaan uutta elämää yhteiskunnan köyhien keskuudessa ja koittaa samalla muistella kuka oikeasti on. Sakari Kuosmanen on myös mainio roolissaan poliisi Anttilana, joka hengaa köyhien keskuudessa ja on tarkka palveluksiensa arvosta. Oman lisänsä juoneen tuo myös Kati Outisen Irma ja Juhani Niemelän Nieminen. Elokuva onnistuu hyvin tekemään arkisesta asunnottoman ja yhteiskunnan ulkopuolella olevan ihmisen tekemisestä kiinnostavaa ja juoni pitää otteessaan alusta loppuun asti. Näyttelijät ovat hyviä rooleissaan ja kokonaisuus on laadukas.
Kommenttien selaus