Tiheätunnelmainen rikosdraama kertoo suomalaiset sukujuuret omavan sarjamurhaajan, Aileen Wuornosin, synkkääkin synkemmän tositarinan. Köyhistä oloista lähtenyt ja prostituoituna itsensä elättänyt Wuornos tappoi kuusi miestä 1980- ja 1990-luvuilla, ja tuomittiin teoistaan kuolemaan. Pääosassa nähtävä Charlize Theron palkittiin roolistaan parhaan naisnäyttelijän Oscar-palkinnolla.
Tositapahtumiin perustuva pläjäys, joka kertoo jenkkilän ensimmäisen naissarjamurhaajan, Aileen Wuornosin tarinan. Prostituoituna leipäänsä hankkinut nainen pisti kylmäksi Floridassa seitsemän miestä vuosina 89-90. Aileenin (Theron) äidin vanhemmat ovat kotoisin Olhavasta, joka sijaitsee Oulun ja Kemin puolessa välissä. Sinänsä jännää/kammottavaa että moisen naisen sukujuuria löytyy niinkin lähellä. Jotkut pressikuvat leffasta antoivat odottaa että kyseessä olisi enemmänkin oikeussalidraamaa, […]
Elokuvissa ollaan totuttu siihen että rumasta tehdään kaunista, mutta tällä kertaa ollaankin tehty kauniista rumaa, kun Charlize Theron on meikattu itseään myyväksi, ei niin erikoisen houkuttelevan näköiseksi prostutioiduksi. Charlizen hahmo Aileen on kokenut elämässään kovia. Köyhästä ja rikkinäisestä kodista lähtöisin olevana, prostutioidun uraan jumittuneena Aileen on menettänyt uskonsa ihmisten ja maailman hyvyyteen. Eräänä päivänä hän […]
Enpä tiedä kuinka todenperäistä on väittää, että helpoin keino Hollywoodin naisnäyttelijölle Oscarpystin hankkimiseksi on tehdä itsestään rumemman näköinen ja vetäistä perään ahdistava draamarooli. No oli miten oli (sanoisi Robinson-juontaja), mutta moisen tempun teki ainakin Charlize Theron muuntumalla edesmenneeksi naissarjamurhaaja Aileen ”Lee” Wuornosiksi yhden draaman ajaksi ja kiskaisi patsaan kotia. Ja ihan ansiosta. Aileen Wuornos (1956-2002) […]
Kommenttien selaus
Kommenttien selaus