Elokuvassa “MUFASA: LEIJONAKUNINGAS” Rafiki saa tehtäväkseen kertoa Mufasan legendan pienelle leijonanpennulle nimeltä Kiara, joka on Simban ja Nalan tytär, samalla kun Timon ja Pumba säestävät tuttuun tyyliinsä taustalla. Takaumien kautta etenevän tarinan alussa Mufasa on orvoksi jäänyt yksinäinen pentu, joka kohtaa sympaattisen leijonan nimeltä Taka—joka taas sattuu olemaan kuninkaallinen kruununperijä. Onnekas tapaaminen lähettää huikeaan seikkailuun joukon persoonallisia kaveruksia, joiden on määrä täyttää kohtalonsa—mutta matkan varrella heidän ystävyytensä joutuu koetukselle heidän yrittäessään yhdessä välttää päätymistä hengenvaarallisen vihollisen kynsiin.
Leffasarjan osat: Leijonakuningas (2019), Mufasa: Leijonakuningas (2024)
Haters gonna hate.
Lähes kaikki Jellonakuninkaan remakesta sanottu kelpaa myös tähän. Joskin tällä kertaa luontodokumentiksi naamioituun elokuvaan koetettiin antaa vähän ilmettäkin silkan harmaan, tylsän ja dramatisoimattoman menon tilalle. Nyt sitten koossa on elokuva, joka yrittää olla samanaikaisesti äärirealistinen luontodokumentti, ilmeikäs animaatio – ja musikaali. Aidon luontodokumentinhan tunnistaakin nimenomaan laulavista leijonista.