Arviot
Alkaa armoton ajojahti, jossa ei edes Vargasin kaunis morsian säästy loalta.
Pahan kosketus on mahtava kirja. Joskin sillä ja tällä elokuvalla ei ole juuri mitään muuta yhteistä kuin nimi ja pääpahiksen hirmuisuus. Leffan tekeminen oli tiettävästi yhtä tuskaa. B-luokan käsikirjoitusta hypistellyt Charlton Heston oli erehtynyt luulemaan, että elokuvan ohjaisi maestro Welles ja siksipä hän oli lupautunut projektiin. Wellesin oli pitänyt aluksi vain näytellä leffassa, joten tuottajayhtiölle […]
Pienissä ahdistavissa sisätiloissa kuvattu elokuva suorastaan tursuaa hikeä, likaa ja verta.
Vuonna 1958 lähes muodottomaksi lihonut Orson Welles teki elokuvan nimeltään pahan kosketus, jonka kiemuraiset tuotantosotkut selvitetäänkin jo alla olevassa arvostelussa. Lukuun ottamatta Hestonin pökkelöä kunnon-mies roolia, pahan kosketus on ohjaajan intensiivisin elokuva, oikea tutkielma ihmisestä ja pahuudesta ohi kansalainen kanen ja mahtavien ambersonien. Jälki-noiria edustava nihilistinen rikosvyyhti alkaa hyvin nopeasti elokuvan alussa kun auto räjähtää […]
Synkeää rajaseutua missä hien ja viinan löyhkä peittää alleen veren ja äänekäs musiikki väkivallan uhrien kirkunan.
Meksikolaispoliisi Vargasin (Cahrlton Heston) häämatka aUSA:sta kotoisin olevan vaimonsa, Susanin (Janet Leigh) kanssa jää lyhyeksi kun he joutuvat keskelle kansainvälistä rikosta. Asiaa tutkii myös USA:n puolella työskentelevä Hank Quinlan (Orson Welles) ja juttuun liittyy myös niljainen meksikolaisgangsteri ‘Uncle Joe’ Grandi (Akim Tarimoff). Löyhkäävään ja korruption ruhjomaan juttuvyyhteen vedetään myös Vargasin vaimo mukaan ja ulkopuolista kommenttia […]
Pahan kosketus on jyrkkä kuvaus vallasta ja oikeudenmukaisuudesta, mutta kompastelee viestinsä kanssa.
”Monikansallinen” aviopari Ramon Miquel Vargas (Charlton Heston) ja Susan Vargas (Janet Leigh) ovat viettämässä laatuaikaa Meksikon ja USA:n rajalla, kun yllättäen autopommi räjähtää. Ramon poliisina puuttuu tapaukseen ja soppaa sekoittaa Ramonin kauan tavoittelemat huumerikolliset, Grandit, sekä epäilyttävä poliisien idoli, Hank Quinlan (Orson Welles). Jo ensimmäisestä mukavan pitkästä otosta tulee selväksi, että Welles osaa asiansa, kun […]
Orson Welles tekee laadukasta tasalaatuista jälkeä eikä hänellä lipsahtanut huonomman puolelle tässäkään tapauksessa. Ei tämä hänen paras elokuvansa ole, mutta hänen ohjauksensa on taitavaa ja hän varastaa shown onnistuneesti mädän poliisin roolissa.
LIEVÄ SPOILERI LOPUSSA!
Katsoin restauroidun version.
Orson Welles ohjaa ja näyttelee yhtä pääosaa Pahan kosketuksessa. Elokuva on sovitus kirjasta Badge of Evil, jota en ole lukenut, mutta ainakin tämä elokuva iski minuun täysillä. Sen tuima ja vakavasti otettava film noir yhdistyy luontevalla tavalla komediaan, vaikka kaikki eivät näemmä komedia-aspektista pidäkään. En ole kauheasti film noiria nähnyt, mutta sen olen huomannut että olen pitänyt enemmän sen humoristisemmista elokuvista. Ohjaus on aivan ensiluokkaista ja jo aivan elokuvan ensimetreillä jossa nähdään pitkä ja teknisesti upea kamera-ajo. Welles pitää huolen siitä, että tylsää ei pääse tulemaan ja kamera onkin liikkeessä lähes koko ajan ja jollei ole, niin henkilöt ovat. Dialogi on luontevaa ja iskulausemaista, vähän niin kuin nykyään. Nauroin monet kerrat, varsinkin Wellesin sanomisille. Myös yövahti (Dennis Weaver) oli huvittava hahmo. Hänestä, motellista ja Janet Leighista tuli väkisinkin mieleen Psyko, joka ilmestyi pari vuotta myöhemmin. Muutkin näyttelijät ovat hyviä, mutta Orson Welles dominoi koko ruutua aina kun häntä näytetään, todellinen show’n varastaja. Juoni on film noirille tyypilliseen tapaan sekava ja itseäni ainakin jäi hämäämään miksi moinen lavastus edes tehtiin. Voi olla että se kerrottiinkin, mutta valitettavasti minua häirittiin lähes koko leffan ajan joten se saattoi mennä minulta vain ohikin. Pidin siitä miten hikinen ja likainen tämä oli.
9/10
10/10