Ruumisautobisneksen halvimmat kuskit, Risto Kivi (Pekka Strang) ja Arto Niska (Jari Virman) ovat joutuneet tilanteeseen, jossa kaikki on mennyt pieleen ja uusi alku olisi tarpeen. Risto on pelannut kotinsa ja perheensä ja Arto on saanut niskakipuja hoidattaessaan kuulla, ettei hänellä ole käytännössä juurikaan aivoja.
Voi siis kaikella syyllä todeta, että paremminkin on mennyt. Ystävyksillä ei käytännössä ole jäljellä muuta kuin työnsä. Sen parissa he hoitavat kaikkein likaisimmatkin keikat. Hakevat junan alle murskautuneet ja koteihinsa mädäntyneet niiden viimeiseen lepopaikkaan. Kuten Risto osuvasti toteaa – kuolema on elävien ongelma. Sitä miesten elämässä riittää, mutta tästä huolimatta he pyrkivät uskomaan elämään.
Vaikka toisella ei ole aivoja, eikä toisella sydäntä, yhdessä tilanne ei ole toivoton. Asiat ottavat kuitenkin yllättävän suunnan ja Risto ja Arto joutuvat pelaamaan uhkapeliä omalla hengellään. Sen jälkeen mikään ei ole ennallaan.
Elokuva kertoo Artosta (joka saa lääkärissä kuulla että hänellä ei ole juurikaan aivoja) sekä Ristosta (ruumisauton kuljettaja, jolla on uhkapeliaddiktio). Vaikka elokuvassa onkin muutama mustan huumorin kohtaus, en pitäisi tätä hauskana vaikka sellaisena sitä muut tuntuvat pitävänkin. Minusta tämä oli aivan tajuttoman synkeä ja kertoo äärimmäisellä tavalla sen, mihin peliaddiktio voi pahimmillaan johtaa. Elokuvan tarina oli suomalaiseen valtavirtaan verrattuna todella poikkeuksellinen, ohjauskin oli erinomainen ja Pekka Strang Ristona veti älyttömän hyvin. Suurimpana miinuksena pitäisin (jälleen kerran) huonoa balanssia äänenvoimakkuuden tasoissa. Suomalaiseksi elokuvaksi silti todella tasokas, kehtaisi esitellä jopa ulkomaalaisille.