Pig

Joku

Mainio leffa, joka olikin pinnan alta jotain aivan muuta kuin mitä osasi odottaa. Nicolas Cage vetää parhaan roolinsa miesmuistiin varastettua tryffelisikaansa etsivänä erakkona. Matka vanhaan kotikaupunkiin on vähintäänkin kivinen ja vanhat haavat revitään auki, vaikkakaan elokuva ei sisällä väkivaltaa nimeksikään. Siinäpä piileekin leffan suola. Tämä ei ole taas yksi tavanomainen toimintarymellys tai kostoelokuva, mitä leffa toki alkuun vaikuttaa olevan. Sen sijaan kyseessä on ajatuksia herättävä sukellus ihmisen tapoihin käsitellä traumaattisia tapahtumia ja vastoinkäymisiä elämässä ylipäänsä. Samalla katsotaan ravintolamaailmaan ja sen sisältämiin erilaisiin mielikuviin. Eräskin Cagen hahmon pitämä puhuttelu haaveiden toteuttamisesta ja oman halunsa sekä intohimonsa seuraamisesta on suorastaan loistava. Tässä filmissä on itseasiassa aika paljon hyviä viisauksia sovitettuna tämän erakon elämänkatsomukseen. Kaikki ei ehkä ole mitenkään originaaleja mutta sellaista vanhanaikaista järkeä Cagen hahmolla on, omista puutteistaan ja heikkouksistaan huolimatta. Äijähän on oman traumansa myötä vajonnut melko syviin mutiin. Yks elokuvan avainkohtauksista perustuukin siihen, miten sen traumatisoivan tai masentavan tapahtuman kohtaaminen ja kaivaminen esiin saattaa avata niitä lukkoja. Aika perinteinen teema, mutta ajaton. Toimii tässäkin tapauksessa oikein hienosti.

Vahvan suosituksen elokuvalle voi antaa, mutta ei kannata odottaa mitään “John Wick” -meininkiä.