Pinocchio

(1940)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Pinocchio
Maat:
Alkuperäinen nimi:Pinocchio
Valmistusvuosi:1940
Pituus:88 min
Pisteytyksiä: 209
Tarkka arvio: 3.68

Tarina täynnä mielikuvitusta ja taikaa saa alkunsa eräänä yönä nukentekijä Geppetton verstaalla. Hänen tekemänsä Pinocchio-niminen puunukke istuu hyllyllä, mutta Sininen haltiatar on kuullut Geppetton hartaan toiveen omasta pojasta ja herättää nuken henkiin. Pinocchiolla on kuitenkin paljon opittavaa oikean pojan elämästä, ja niinpä hän saa avukseen ja omatunnokseen
Samu Sirkan, joka opettaa Pinocchion erottamaan oikean väärästä. Samu Sirkalla onkin täysi tekeminen tämän uteliaan pojan pitämisessä kaidalla tiellä!

 

Arviot

Teemoiltaan varsin iätön, mutta tietyt elokuvan aikana esitetyt kohtaukset, joita ei missään nimessä sallittaisi nykypäivän animaatioihin paljastavat elokuvan olevan jo hyvinkin vanha.

Pinokkio on järjestyksessä Disneyn toinen klassikko, joka julkaistiin 1940. Kolme vuotta Lumikin ja seitsemän kääpiön jälkeen julkaistu Pinokkio pitää yllä samaa piirrostyyliä kuin edeltäjänsä. Vaikka omat suosikkini Disneyn tuotannossa ovat myöhäisemmiltä vuosikymmeniltä on tämä elokuva kuitenkin vähintään hatunnoston ansainnut ja on mielestäni toiseksi paras näistä Disneyn ns. vanhoista elokuvista. Teemoiltaan Pinokkio on varsin iätön, mutta […]

Arvosteltu: 26.10.2012

Tätä elokuvaa katsoessa on hyvä muistaa, ettei Disney vielä tarkoittanut teoksiaan erityisesti lapsikatsojille.

Räjäytettyään potin kaikkien aikojen ensimmäisellä täyspitkällä animaatioelokuvalla Lumikki ja seitsemän kääpiötä Walt Disneyn nimi oli kaikkien huulilla. Vaikutus, jonka Disneyn kuvankaunis animaatio oli tehnyt 30-luvun mustavalkoelokuviin tottuneelle yleisölle oli lähtemätön. Yleisö janosi lisää sadun taikaa, eteenkin kun suursodan synkät pilvet alkoivat jälleen kerääntyä maailman ylle. Kolme vuotta Lumikin jälkeen ensi-iltansa saanut Pinokkio heijastaakin kaikessa ajattomuudessaan […]

Arvosteltu: 22.01.2015

Kommentit & Pisteytykset

katrii^^
claw
prokaleva
nnlp
mattikatti
lenny
William Wernus Film
jmz
arvili
IronMaiden
Chadagun
anna.v
John117
varamartti
Taivaanvuohi
Leffa Timppa
barros
Norppakuutti
TheDude
Arz
Punakuu
The Sam1
Vapa12
mersilja
Tiiviste
Mimmonen
Heidi Tolvanen
alejandro
Duke
jakemil
Don Carmon
mrnoone
Nimetön
onemorerobot
Domini
mattis1993
Nosfecoff
-s-
korppi-
Elil
porssiman
Haahuilija
James_Bond
Etana
johnny depp
chocopop
Ryyppy
losersgame
Jedi-Brony
Myntti

Lisää luettavaa