Pajalan syrjäseutu Torniojokilaaksossa lähellä Suomen rajaa on 60-luvulla siirtymässä niukkuudesta hyvinvointiin. Hedelmällisyydestään nimensä saaneessa Vittulajänkässä asuva väestö ei oikein tunne kuuluvansa Ruotsiin, muttei oikeastaan Suomeenkaan. Kumpaakaan kieltä ei puhuta täydellisesti, mutta keskenään tullaan toimeen vaikka kilpailu on kovaa niin saunomisessa kuin juomisessakin. Toisaalta seutu on kuuluisa niin fanaattisesta lestadiolaisuudesta kuin vanhakantaisesta kommunismistakin.
Matti ja Niila ovat ylimmät ystävykset – kuusivuotiaista asti. Kun Niila saa kaukaisilta serkuiltaan lahjaksi vinyylilevyn, räjähtää Rock ‘n’ Roll-musiikki poikien elämään pommin lailla ja he tietävät kokeneensa jotain suurta. Musiikista tulee ase, jonka avulla taistellaan itsenäisyydestä, vapaudesta ja rakkaudesta. Huipulle pääsee, jos on riittävän rohkea ja noudattaa sydämensä ääntä. Jopa Vittulassa.
Arviot
Tuoretta ja elämänmakuista menoa… hyvä leffa!
Pajala on pieni kylä Tornionjokilaaksossa. Periaatteessa se on osa Ruotsia, mutta saattaisihan se olla Suomeakin? Tästä eivät asukkaatkaan ole aivan varmoja. Vallitseva kieli on ruotsi, mutta solkataan sitä suomeakin paljon, ja välillä sekaisin kumpaakin. Niin, ja kovastihan asukkaat haluaisivat olla ruotsalaisia. 1960-luvulla Pajalassa muutaman 7-vuotiaan kaveruksen, joista toinen on vielä lestadiolainen, maailma järkkyy, kun kaukaisten […]
Ehkä tämä on jopa yksi maailman kaikkien aikojen parhaista kotimaisista.
Parasta lukemaani kirjaa kuvittava elokuvaversio oli minulle yllätys. En olisi uskonutkaan, että niin mahtavaa tarinaa voi vielä parantaa! Populäärimusiikkia Vittulajänkältä kertoo kahden pojan kasvutarinan Ruotsin Torniojokilaakson Pajalassa, jota paikalliset kutsuvat Vittulajänkäksi, tai Vittulaksi, niinkuin se joskus lyhennetään. Nimi lienee jonkinlainen kunnian osoitus naisten hedelmällisyydelle, sillä Vittulassa syntyi paljon lapsia. Paikka on kuuluisa ensinnäkin vanhoollisesta lestadiolaisuudesta […]
Mikael Niemen välillä aika lennokkaastikin maalaileva tarinointi siirretään yllättävänkin toimivasti filmille.
Populaarimusiikkia Vittulanjänkältä kuvaa kahden pojan löytöretkestä rock’n’rollin ihmeelliseen mailmaan. Niila ja Matti ovat pohjoisessa Pajalan kylässä eläviä poikia. Suomen ja Ruotsin rajamailla olevan kylän elämää sivittävät voimakas suomenruotslaisuus ja lestadiolaisuus. Kaukaiset serkkupojat lahjoittavat mummon hautajaisissa pojille Rock’n’Roll Music-singlen, jonka jälkeen mikään ei ole enää entisensä. Elokuva on kokonaisuudeltaan sympaattinen kuvaus syrjäkylältä maustettuna kahden pojan kasvutarinalla. […]
Hyvä elokuva kummallisen seudun kummallisista ihmisistä.
Meänkieltä puhtaan Tornionlaaksossa. Sitä puhuvat rumat ja kansattomat ihmiset – ja rumasti. Ei kuuluta Ruotsiin, eikä Suomeen, ja harteita painaa lisäksi laestadiolaisuus. Ei mene hyvin, mutta maailmalle on Matin ja Niilan mieli. Knapsut (knapsu=naismainen mies) jyräävät vaikka toista isä pieksee, ja toinen on semi-umpimielinen. Tarina Matin ja Niilan poikavuosista Ruotsin Pajalassa on jo kerännyt pointsit […]
Varmasti ikimuistoinen pätkä.
Joka kuukautiseen tapaansa Neptunus kävi selailemassa jälleen itselleen viikonloppuviihdettä kauppojen alelaareista. Sattuipa sitten silmään tämmöinenkin tekele, joka kotia tultua ei voinutkaan odotottaa perjantaihin asti… No, juonihan on tässä jo muutamaan kertaan kerrottu, eli päähenkilöinä ovat Matti ja Niila, jotka kasvavat Suomen ja Ruotsin rajaseudulla, Pajalan Vittulassa. Pojat kiinnostuvat rock-musiikista, joka ajaa heidät vuosien saatossa konflikteihin […]
Kommenttien selaus
Kommenttien selaus