Arviot
Yksi kaikkien aikojen parhaista kauhuelokuvista.
Harvoin tulee vastaan niin täydellisen häiriintynyttä elokuvaa kuin ohjaaja Andrzej Zulawskin Possession. Se repii katsojan keskelle normaalin perhe-elämän painajaista eikä päästä irti loppumisensakaan jälkeen. Elokuva alkaa, kun Sam Neillin esittämä Mark palaa pitkältä työmatkalta Isabelle Adjanin esittämän vaimonsa Annan luokse. Jo ensimmäisenä yönä selviää, ettei heidän avioliittonsa tule kestämään yhtään pidempään, ja syyksi paljastuu aluksi […]
Matka surrealistiseen painajaiseen joka sekoittaa kenen tahansa pään.
Yksi 80-luvun unohdettuja helmiä on Andrzej Żuławskin Possession. Se on kauhua ja draamaa sekoittava elokuva avioliitosta jossa kaikki ei todellakaan ole hyvin. Tunnelma on heti elokuvan alusta lähtien äärimmäisen ahdistava ja sen edetessä kaikki karkaa kauas järjen ulottumattomiin. Näyttelijäsuoritukset ovat myös omaa luokkaansa, liikkuen raa´an, herkän ja raivohullun sektorilla lähes kokoajan. Missään vaiheessa ei kuitenkaan […]
Possession on kyllä päräyttävä mestariteos ihan jokaisella osa-alueella. Ensinnäkin sitä on täysin mahdoton genremääritellä. Tarina kulkee väkevänä draamana johon sekoittuu kauhua ja surrealistista psykologista jännäriä. Silti leffa ei ole puhtaasti mitään näistä. Tälläistä elokuvaa ei oikeastaan ole toista. Tunnelma elokuvassa on yksi intensiivisimmistä mitä on koskaan ruudulle tulvinut. Heti alusta asti käy selväksi, että kun ote katsojasta on saatu, se ei todellakaan heltiä ennen lopputekstejä. Eikä oikeastaan sen jälkeenkään, tämä jäi nimittäin kummittelemaan päähän vielä pitkäksi aikaa. Possessionia vois oikeastaan kuvailla suoraksi matkaksi hulluuteen. Tässähän on allegorioita vaikka kuinka esimerkiksi sodan repimään Eurooppaan, mutta jotenkin itselle päällimmäisenä fiiliksenä on jäänyt elokuvasta, että se on suora matka ihmisen psyykeen ja sen murenemiseen. Tässä tapauksessa epäonnistuneen ja päätökseensä pikavauhdilla matkaavan parisuhteen myötä. Nämä päähahmot käyttäytyvät kuin olisivat jatkuvassa psykoosissa ja sitä on ihan helvetin ahdistavaa seurata. Etenkin kun roolisuoritukset on jotenkin hyytävän onnistuneita. Ei liene paskapuhetta sanoa, että sekä Sam Neill että aivan ilmiöimäisen huikea Isabelle Adjani vetävät tässä elämänsä parhaat roolit. En tiedä miten Zulawski on saanut näyttelijöistään piiskattua näin järisyttävän raa’an tunteen esiin. Ei voi kuin ihmetellä. Ahdistavaa tunnelmaa tukee hysteeristen roolisuoritusten lisäksi pienet neuroottiset jutut joita leffa ikäänkuin puolihuomaamatta ymppää mukaan keitokseen. Neillin hahmo napsuttelee valoja päältä ja pois, ihmiset hytkyttää jalkojaan ahdistuneesti ja kaikesta jotenkin käy päälle sellainen todella hermostunut fiilis joka tarttuu tätä katsoessa tappavan tehokkaasti. Loppua kohden huomas jotenkin itsellekin tulleen lähes fyysisesti huono olo. Katsoin tätä nyt vielä loivassa darrassa joka ei varmaan kyllä auta yhtään asiaa! Loppuun voisi vielä heittää erityismaininnat tietenkin Carlo Rambaldin loisteliaan kuvottaville erikoisefekteille sekä elokuvan scorelle, joka sekin on noh, ylistettävää luokkaa.
—-
Varmasti omissa kirjoissani ihan top-10 kauhuleffoissa kautta aikain. Tänäpäivänä harva elokuva aiheuttaa samanlaista reaktiota ja todellista ahdistusta. Briteillehän tämä oli jo aikoinaan liikaa ja bannivasara heilahti Zulawskin teoksen kohdalla. Video Nasty -listallakin elokuva on ihan kirkkaasti parhaimmistoa. Ellei jopa se ihan ykkönen.