Arviot
Surullinen fakta on että yritin elokuvan aikana viihdyttää itseäni puhumalla Munamiehen äänellä sen jälkeen kun olin yrittänyt kuristaa itseäni vyöllä 50 minuutin kohdalla.
The Room on aiheuttanut julkaisustaan lähtien elokuvaharrastajille hilpeyttä ja harmaita hiuksia sen liki surrealistisella tasolla liikkuvalla huonoudella. Koko elokuva on yhden miehen, Tommy Wiseaun tuotanto ja hän markkinoi elokuvaa mustana komediana, joskin hänen kanssanäyttelijänsä sanoivat että asian laita ei ole näin. Oli miten oli, yksi juttu on varma: The Room on ihmissielua termiitin lailla nakertava […]
Varoitan silti, että usean kohtauksen ja dialogin puoliintumisaika aivoissa on tuhansia vuosia.
Haluan väittää, että The Room on yhtä suurta huijausta. Tommy Wiseau tuotantotiimeineen päätti ryhtyä markkinoimaan elokuvaansa draamana, sillä tarkoitus oli tehdä muka-huono elokuva ja saada näin ollen The Room kaikkien huulille myyntimenestykseksi asti. Lopputulos oli kuitenkin niin sitä itseään, että Wiseau tajusi maineensa olevan mennyttä jos hänen ohjaamaansa, tuottamaansa, pääosittamaansa ja ties mitä olevaa elokuvaansa […]
The Room on sanoinkuvaamattoman käsittämättömän järkyttävä hirviö joka kalvaa mieltä bakteerin lailla ja jättää sinut moneksi yöksi vaille unta.
“Mahtava leffa. Katson sen aina uudelleen ja uudelleen enkä tule kyllästymään siihen ikinä. Kyseessä on sensaatiomainen mestariteos, joka jättää sukkasi pyörimään jaloissasi.” -Tässä kaikki Yön Ritarista. The Room sen sijaan on järkyttävä shitti joka ei lähde pöntöstä vetämälläkään, vaan jää sinne kellumaan ja kiusaamaan pitkäksi aikaa. Lukemani perusteella pystyin odottamaan uskomatonta paskaa (pelkkä herra Wiseaun […]
The Room täytyy nähdä jotta sen voi uskoa todeksi.
The Roomin katsominen on elämää muuttava kokemus. Se on enemmän kuin vain huono. Se on niin huono, että sitä katsoessa mieleen hiipii ajatus, että ohjaaja-käsikirjoittaja-tuottaja-päänäyttelijä Tommy Wiseau on jonkinlainen hullu nero. Elokuva on surkea jokaisella kuviteltavissa olevalla tavalla, ja se koukuttaa katsojan aivan alusta lähtien, nähdäkseen kuinka huonoksi elokuva voi vielä mennä. Jos joutuisin eristykseen […]