Masentunut, television ja mitä erilaisimpien dieettien orjuuttama äiti ja hänen nopean rikastumisen toivossa elävä heroinistipoikansa luovat omaperäisen ja järkyttävän välähdyksen elämästä amerikkalaisen suurkaupungin sykkeessä. Unelmat sortuvat ja rakentuvat yhä uudelleen, kaikki on kaupan.
Kun valtaosa elokuvista tehdään kepeiksi välipaloiksi elämän varrella, tarvitaan elokuvia, jotka tarttuvat katsojan munaskuihin kiinni, riepottelevat säälimättömäksi koko kestonsa ajan, paiskaavat penkkiin ja nauravat päälle. Unelmien sielunmessu on tällainen elokuva. Pitkin elokuvaa katsojalla on useamman kerran pala kurkussa. Sen haluaisi kaivaa pois, mutta ei voi, Unelmien sielunmessu ei anna armoa. Se ei sovellu niille, jotka […]
Otetaan Jäämyrskyn monotoninen äänimaailma, Snatchin ajoittainen henkeäsalpaava leikkaustyyli, Fight Clubin synkkyys sekä Trainspottingin hallusinaatiomaailma… siis loistavien leffojen parhaita ominaisuuksia. Eikä siinä vielä kaikki. Kiristetään kokonaisuuden ruuvia vielä astetta kireämmällä ja syntyy Unelmien sielunmessu. Ei happyendejä vaan kohti vääjämätöntä kohtaloa mielettömällä audiovisuaalisella tykityksellä. Leffassa menee kaikki päin h**vettiä ja katsoja joutuu todistamaan päähenkilöiden epätoivoa. Leffa kertoo […]
Vaikuttava leffa. Alta voit lukea kaiken mikä vaikuttaa leffassa: Ellen Burstyn tekee ilmiömäisen roolin, Jennifer Connelly on jotain muutakin kuin nätti näyttelijä, kaikki roolit sivuosia myöten ovat kuin luotuja tekijöilleen. Syvennytään edellisten sijaan leffan juurille. Mistä leffassa kuvattu syöksykierre on lähtöisin? Hubert Selby Jr. on kaiken takana. Ohjaaja Aronofskyn osuutta ei tietenkään voi vähätellä, mutta […]
Unelmien Sielunmessu ylitti kaikki odotukseni. Se on piinaava, jännittävä, eikä ote irtoa hetkeksikään elokuvasta. Katsoja kirjaimellisesti painautuu tuoliin kiinni, eikä pääse siitä irti vaikka elokuva olisi jo ohi. Näin hyvä on Darren Aronofskyn Unelmien Sielunmessu. Sara (loistavan roolin tekevä Ellen Burstyn) saa kutsun lempiohjelmaansa, maailma tuntuu loistavalta mutta pieni ongelma on matkassa, hän ei mahdu […]
Darren Aronofsky lie Hollykylän lupaavimpia ohjaajahemmoja ja monien mieliä järisyttävä Unelmien sielunmessu on hänen (tähän mennessä) suurin teoksensa. Niistä faktoista on hyvä aloittaa. Unelmien sielunmessu uskaltaa olla rankka ja valtavirrasta poikkeava. Se ei tarvitse periamerikkalaista lässytystä ja perusjuonta voimakseen, vaan nerokkuus rakentuu täydellisyyttä hipovien henkilöhahmojen ja ahdistavan tarinan varaan. Juuri ahdistuneisuus on Unelmien sielunmessun päävoimavara, […]
Unelmien sielunmessu käsittelee aihetta huumeet. Huumeisiin liittyviä elokuvia on vaikka millä mitalla, mutta Requiem for a Dream erottuu massasta erikoisella ohjauksellaan ja synkällä tarinalla, jossa ei ole onnellista loppua. Unelmien sielunmessu kertoo tarinaa huumeriippuvuudesta, joka menee kaiken muun edelle. Kotona äiti istuu yksin katselemassa tv:tä. Sillä välin poika on ulkona etsimässä kamaa itselleen ja tyttöystävälleen. […]
Darren Aronofskyn Pi oli hieno fiktioelokuva, väkevän inspiroiva ja kirkkaan taiteellisen vision lopputulos. Unelmien sielunmessu soi hiukan eri tavalla. Hubert Selby Juniorin kirjaan pohjaava Unelmien sielunmessu tekee selvälle sen minkä raaka kananmuna tekee krapulaiselle. Teoksen alkuosa on pehmeähkö omassa iskevyydessäänkin. Vähän kuin C-duuri. Vanhukselta (Burnstyn) riistetään televisio, hänen päiviensä ilo. Tihutyön tekee oma poika (Leto), […]
Ensinnäkin haluan sanoa, että tämä on viiden tähden elokuva. Aronofskyn luotsaama elokuva Hubert Selby Jr.n romaanin pohjalta on elokuvallisesti täydellinen teos. Elokuva kertoo Harrystä(Jared Leto), Tyronesta (Marlon Wayans), Marionista (Jennifer Connellysta) ja Sarasta (Ellen Burstyn) sekä heidän riippuvuudestaan elämän nautintoihin. Elokuvassa seurataan monitasoisesti henkilöiden huume- ja lääkeriippuvuutta ja tuodaan katsojan eteen haaveiden ja unelmien täyttämä […]
Unelmien sielunmessu (Requiem for a Dream) on yhdysvaltalainen, Darren Aronofskyn ohjaama elokuva vuodelta 2000. Riippuvuuksia käsittelevä elokuva vangitsee ahdistavuudellaan ja salpaa hengen. Näin aluksi voisin ilmaista kantani siitä, miten hienoa työtä sekä ohjaaja että näyttelijät ovat tehneet. Loistavaa tulkintaa varsinkin Jared Leton ja Ellen Burstyn kannalta. Jared Leto on itselleni esikuvan lisäksi myös nimi, joka […]
Kuinka kuvata ihminen ja hänen epätodelliset unelmansa? Kovin moni elokuvan on yrittänyt kuvata juuri tätä aihetta onnistumatta. Darren Aronofskyn Requiem for a Dream (2000) on kuitenkin osunut aiheessaan nappiin. Elokuvassa katsoja pääsee seuraamaan neljän hahmon elämää himojensa, unelmiensa ja riippuvaisuuksiensa kautta, jotka lopulta ajavat heidät todellisuuden helvettiin, josta ei enää ole pois pääsyä. Sara (Elln […]
Unelmien Sielunmessu on eräänlaiseen kulttiasemaan noussut kuvaus huumeista ja niiden käyttäjistä. Darren Aronofskyn ohjaama pätkä ottaa katsojan mukaansa huumehuuruiselle matkalle kohti karua loppuaan. Päähenkilöihin kuuluvat Harry(Jared Leto), hänen tyttöystävänsä Marion (Jennifer Connelly), kaveri Tyrone (Marlon Wayans) ja äiti (Ellen Burstyn). Jokainen jää jollain tavalla koukkuun eikä paluuta enää ole. Sen enempää ei juonesta kannata kertoakaan. […]
[I]Katarsis on kreikkaa ja tarkoittaa puhdistumista. Katarsis käsitteellä tarkoitetaan mielen ja sielun puhdistumista ihmisen nähtyä kärsimystä, josta syntyy voimakkaita pelon, säälin ja inhon tunteita. Katarsis yhdistettiin kreikkalaiseen tragediaan ja myöhemmin siitä on tullut myös psykologian käsite.[/i] Itse kuulin ensimmäistä kertaa kataris käsitteestä lukion psykologian tunnilla ja ajattelin sen olevan jälleen kerran yksi Freudin päättömistä ajatuksista. […]
Monta tarinaa on nähty, luettu, kuultu ja koettu nuorten tyttöjen ulkonäköpaineista, jotka ovat johtaneet lähelle kuolemaa. Harvemmin tulee mietittyä, että nykyajan laihuutta ja seksikkyyttä pursuavan median uhri voi olla myös yksinäinen mummo punaisessa mekossaan ja kultaisissa kengissään. Samalla kun naapurin teinityttö murehtii reisiensä paksuutta, voi myös yläkerran herttainen mummeli ajaa itseään yhtä hitaasti ja huomaamattaan […]
“Valo puski pimeän varjoihin heidän pidellessään toisiaan ja suudellessaan, ja työntäessään toisiltaan pimeän nurkkaan, uskoen toistensa valoon, toistensa unelmaan” -Hubert Selby Jr. Sara Goldfarb (Ellen Burstyn) on yksinäinen leski, jonka päivät kuluvat television ostoskanavaa katsoessa. Hänen poikansa Harry (Jared Leto) on huumeiden väärinkäyttäjä, joka keksii ystävänsä Tyronen (Marlon Wayans) ja tyttöystävänsä Marionin (Jennifer Connelly) kanssa […]
Kommenttien selaus
Kommenttien selaus