Usva

(1980)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Usva
Genret:
Maat:
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:The Fog
Valmistusvuosi:1980
Pituus:89 min
Pisteytyksiä: 149
Tarkka arvio: 3.26

Arviot

Carpenter on hoitanut työnsä sekä käsikirjoituksen että ohjauksen suhteen kiitettävästi ja tuloksena on mainio kauhuelokuva.

John Carpenter on aina ollut omaperäisten ideoiden mies ja mielestäni hyvä ohjaaja. Papan tuotantoon mahtuu niin hyviä kun taas sitten niitä huonojakin elokuvia, jopa kalkkunoita myöhemmiltä vuosilta. Kultaisen 80-luvun alkupuolelle osuneet parhaimmat päivät tuottivat mm. The Thingin ja Escape From New Yorkin. Olen kuitenkin aina pitänyt Carpenterin nimeä kotelon kyljessä enemmänkin laadukkaan kauhun merkkinä, vaikka […]

Arvosteltu: 03.10.2004

Ongelmaksi paisuu ikävä kyllä se, ettei elokuvan kummitusjuttu-tyyliä ole jaksettu pitää loppuun asti yllä.

Meren rannalla sijaitsevassa Antonio Bay -nimisessä pikkukaupungissa on tekeillä suuria. Tai ainakin paikan oman mittapuun mukaan suuria, sillä kaikki asukkaat paikallisesta radioaseman pitäjästä lähtien tohisevat rakkaan kaupunkinsa 100-vuotispäivästä. Kiire on kova, kun deadline lähestyy ja tapahtumalle sopivan juhlallinen tilaisuuskin pitäisi saada aikaiseksi. Tällöin monelta pääsee unohtumaan eräs toinen merkkipäivä, läheisellä merellä aikoinaan seilanneen laivan uppoamispäivä, […]

Arvosteltu: 18.04.2005

Lasit särkyilevät ilman mitään syytä ja kaikkea muutakin omituista alkaa tapahtua.

Kaliforniassa merenrannalla sijaitseva Antonio Bayn kalastajakylä valmistautuu juhlimaan 100-vuotista taivaltaan. Samoihin aikoihin pikkukylässä alkaa tapahtua kaikenlaista kummaa, lasit särkyilevät ilman mitään syytä ja kaikkea muutakin omituista alkaa tapahtua. Kylää myös lähestyy mereltä mystisen näköinen hohtava sumuseinä, joka koituu erään kalastusaluksen kohtaloksi. Antonio Bayn kylällä on synkkä salaisuus, joka alkaa paljastua kaupungin papin (Hal Holbrook) löydettyä […]

Arvosteltu: 23.01.2006

Paljon voimasta perustuu siihen, miten Carpenter yhdistää itse säveltämänsä musiikin ja halpisbudjetin kuvakavalkadit.

John Carpenterin filmografiaa tekisi mieli joskus tarkastella takaperin. Näin ollen siitä voisi löytää jonkinlaisen kehityskaaren ja päätyä kompuroivista nykyvampyyreista vaikkapa Christinen, teinikauhuleffaksi yllättävän symppiksen Halloweenin tai Usvan tunnelmiin – niin, Usvankin voi sen ristiriitaisesta olemuksesta huolimatta niputtaa kärkiteosten joukkoon. Usvan satavuotiseen kostoon turvaava spooky-tarina on lähes niin ennalta-arvattava kuin täällä Tykissä soraääniset kommentit kertovat sen […]

Arvosteltu: 01.03.2010

Usva kompastuu siihen, että kaikki pelottavuus on lastattu vain alkuun ja loppuun.

John Carpenterilta on tullut sellaisiakin klassikkoja kuin Halloween – naamioiden yö ja The Thing. Ainoa Carpenterin leffa, minkä itse olen nähnyt, on tämä Usva. Ilmeisesti tämäkin on jonkin sortin klassikko, tiedä sitten mutta en kyllä käsitä miksi. Minulla oli suuret odotukset tätä elokuvaa kohtaan, ja miten kävi? Petyin ja erittäin pahasti. Olin odottanut pelottavaa tai […]

Arvosteltu: 09.04.2010

Klassinen kummitusjuttu jota kuorrutetaan tehokkailla kauhumausteilla.

Antonio Bay on pieni kaupunki Kaliforniassa ja se valmistautuu juhlimaan satavuotispäiväänsä. Paikkakunnan pappi Malone (Hal Holbrook) löytää asiakirjan joka paljastaa veriteon kaupungin menneisyydestä ja asianomaiset tulevat kuokkimaan usvan mukana. Soppaan sotkeutuu yöradion DJ Stevie Wayne (Adrienne Barbeau), kaupunkiin liftaamalla päätynyt Elizabeth (Jamie Lee Curtis) ja kalastajajermu Nick (Tom Atkins) ja luonnollisesti pormestari Williams (Janet Leigh) […]

Arvosteltu: 21.03.2016

Kommentit & Pisteytykset

Nephilim
palindromi
c4fkw294ziq
Manco
Pelimies
Villetys
Noksuu_
Aleksanteri
Disney Teppo
Nanopoli
Antsa82
Kivilärvi
Addeh
Maick
Juki
Tomppa76
samuellaukkanen
Thobi
Elvis69
MiiCa
Duke
Kauhuhullu
cronenberger
-krueger-
Blastmaster
Mr. Fancypants
WreckMe666
LeFa
Parasite
rollejokinen
Tak
Arsi T. Elokolikko
Stain84
Renmiri
nimetön
Lutkus
HAL9000
Key
M16
Meitsi
maahinen
ozkuz
X-tyyppi
Joku
Tappo
Suvila
Matalahiilihappoinen
Felos
Pikli
Hassuvaras

Lisää luettavaa