Sota-aiheista kirjallisuutta viime aikoina lukiessa tuli mieleen tällaisia juttuja, joista ainakin ensimmäisten osalta aikoinaan kritisoitiin jopa alkuperäistä Länsirintamalta ei mitään uutta -romaania.

Sotaleffoissa ei yleensä näytetä pelastushenkilöstöä toiminnassa tai esimerkiksi muita sotilaita antamassa ensiapua haavoittuneille tovereilleen tai kantamassa näitä turvaan. Sotaleffoissa sotilaat kuolevat yhdestä laakista ja unohdetaan heti silleen. Vankeja ei sotaleffoissa oteta, vaan kaikki tapetaan armottomasti aina ja mieluiten päähän ampumalla.

Todellisuudessa vankeja tulee taisteluissa melkein enemmänkin kuin vainajia. Ludendorffin ja Hindenburgin muistelmissa jopa kerrotaan, kuinka sotilaita jäi toisinaan tahallisesti vangiksi tuhatpäisinä laumoina ihan vain päästäkseen pois rintamalta. Siviilien keskuudessakin sotilaskarkureita kohtaan koettiin yleisesti sympatiaa, eikä näiden pidättämiseksi siksi nähty paljoakaan vaivaa. Sotaleffoissa ei tätä monimutkaista karkuruus-aspektiakaan juuri koskaan käsitellä yhtään.

Pelastuskoiria ei sotaleffoissa milloinkaan nähdä. Ei niitä haavoittuneita nyt sodissakaan ihan summamutikassa etsitä, etenkään kun valon heiluttelu pimeässä houkuttelee yleensä vihollisen ampumaan takaisin. Pelastuskoiratoiminta oli erityisesti ensimmäisen maailmansodan aikaan niin näkyvä ilmiö, että tuohon aikaan virisi keskustelua eläinten palkitsemisesta ihmisille tarkoitetuin urhoollisuusmitalein. Tietty sankarikoiran arkkityyppi on pitkälti perua näistä sota-ajan sattumuksista; monesti koirat pelastivat ihmishenkiä ottaen samalla itse nahkaansa osumia. Mm. Rin Tin Tinin emo oli pelastuskoirana länsirintamalla.

Varmasti kaikista löytyy aina jotain yksittäisiä poikkeuksia, mutta nämä on kliseinä vähän tällaisia yleisen tason juttuja.

Uuden Devil May Cry -animen traileri toi mieleen tällaisen täysin väsähtäneen ja kyllästyttävän 2000-luvun elokuvain perustroopin, jossa otetaan joku valmis suosittu elokuva tai peli, ja käännetään se perusasetelma siten, että pahis onkin oikeasti hyvä tyyppi ja vain ymmärretty väärin. Uusi versio tietysti oikoo tämän huutavan vääryyden. Viimeisimpänä käänteenä jos alkuperäinen tarina kuvaa esimerkiksi helvetin demonien ja zombien invaasiota, on uudessa versiossa sitten kyseessä ahneiden ja pahojen ihmisten invaasio viattomien zombien ja demonien asuttamaan helvettiin. Zombeilla on perheet ja zombilapsiakin. Ajatelkaa lapsia.

Joku tietysti voisi argumentoida, että tällainen voisi olla joissakin tapauksissa realistisempaa, mutta omasta mielestä ei yleensä ole. Jos katsoo esimerkiksi jotain rikosdokkareita, niin tunnetuilla murhaajilla ja terroristeilla voi olla takana rajukin lapsuus, mutta niissä itse rikosissa ei välttämättä ole mitään salattua hyvää motiivia, vaan tarkoituksena on ihan yksinkertaisesti vain tappaa ja vahingoittaa mahdollisimman paljon viattomia ihmisiä syystä tai toisesta. Ei kaiken tarvitse leffoissakaan aina olla moraalisesti harmaata.