Etusivu Foorumit Legendaloota Mahtavaa!

Luet parhaimillaan 5 vastausketjuja
  • Julkaisija
    Artikkelit
    • #150553
      Brutus
      Osallistuja

      Vanhan ketjun uusi inkarnaatio. Tänne lähinnä iloisia asioita ja huomioita noin yleisellä tasolla.

      Itse olen viime aikoina pannut seikkailuideni puitteissa merkille, miten paljon nykyään nuoriso tuntuu harrastavan liikuntaa verrattuna entiseen: melkein joka kerta kun menee haukkaamaan happea, vastaan tulee vähintään yksi isä tai äiti pyöräilemässä lastensa kanssa, nuorten porukka joukolla lenkkeilemässä tai fillaroimassa ja muuten vaan kaiken ikäisiä ihmisiä potkimassa palloa, heittämässä frisbeetä tai pelaamassa jotain. Joskus 2000-luvun alussa paikallinen punttisali oli autio paikka, mutta nykyään siellä on paljon nuorisoa pyörimässä ja osa treenaa tosissaankin. Pienellä paikkakunnalla tuntuu muutenkin olevan nykyään paljon enemmän seuratoimintaa, tässä taisi tulla paikallisille nuorille Kalevan kisoista ensimmäiset kultamitalitkin vuosikymmeniin. Ihmiset tuntuu nykyään pikemminkin kannustavan paikallisia kykyjä ja iloitsevan näiden menestyksestä.

      Mun mielestä on pelkästään iloinen juttu että nykyään on menty tällaiseen suuntaan että urheilemisesta on tullut jonkinlaista muotia mistä kenellä tahansa on lupa nauttia eikä ole sitä samaa mitä joskus, että joidenkin niskaan tullaan räkimään ja ulvomaan katkerasti jos käy lenkillä tai salilla eikä välitä siitä jätkien ainaisesta jääkiekosta. Omassa lapsuudessa taisi muutenkin vähän käydä niin, että kun tuli kaikki pelikonsolit ja internetit niin vanhemmat pikemminkin kannusti lapsia ja nuoria olemaan kotona valvovan silmän alla poissa pahanteosta (ja sosiaalisista menoista), ja nykyään sitten korjataan sitä satoa kaikkien syrjäytyneiden ja yksinäisten rapakuntoisten kolmekymppisten armeijoiden muodossa. Nykyään taitaa aikuiset ihmiset onneksi olla vähän fiksumpia kuin silloin, tai on ainakin täällä päin.

    • #150698
      Dekkari
      Osallistuja

      Itse olen huomannut, että viimeisen 10 vuoden aikana, ainakin voimaharjoittelusta/painonnostelusta on tullut valtavirtaa. Aikoinaan sitä pidettiin lähinnä “bodareiden ja muiden pullistelijoiden” -juttuna.

      Omasta mielestä voimaharjoittelu on ihan yhtä tärkeää kuin muunkin kunnon ylläpitäminen. Sekin on hyvä asia, että kaupungista löytyy ulkokuntosaleja, jossa on hyvät pakkalaitteet sekä melkein jokaisesta puistosta löytyy yksi tai useampia leuanvetopaikkoja lenkkipolkujen viereltä.

    • #152759
      Kookosbanaani
      Osallistuja

      Olen tässä kuluneen vuoden aikana käynyt välillä tarkastamassa mitä leffatykille kuuluu ja uusi päivitys ei vaan ole napannut. Ei jää ikävä vanhan käyttiksen paskanjauhantaa keskustelupalstoilla, mutta pisteytykset meni ja kaikki. Siirryin hiljattain letterboxdiin jota ajattelin mainostaa täällä mikäli kiinnostaa lukea ajankohtaisemmin arvostelujani. Pidän siis tuolla enimmäkseen englanninkielistä leffapäiväkirjaa ja siirsin sinne suurimman osan aiempien elokuvieni pisteytyksistä.

      Terveisiä muuten Japanista. Olin toukokuun vikat puolitoista viikkoa ensimmäistä kertaa Euroopan rajojen ulkopuolella. Aika meni nopeasti Tokiossa, missä tuli ennen kaikkea osteltua retropelejä ja mm konseptitaidetta Akibasta sekä pyörittyä turistikohteissa. Väenpaljous ei tuolla ahdistanut ollenkaan, huomaa kyllä japanilaisten tottuneen siihen jokapäiväisessä elämässään. Suomessa isommat tilaisuudet saa aikaan osittain ahdistuneen fiiliksen, kun huomaa ihmisten tottumattomuuden liikkumaan isossa massassa. Myös Tokion metro on opasteineen todella helppokäyttöinen kunhan oppii ensin lukemaan metrokarttaa. Jos jotain asiaa sieltä toivon Suomeen, niin sen, että ihmiset olisivat oikeasti hiljaa julkisissa ja kunnioittaisivat toisten rauhaa ympäristössä, jossa on tapana ottaa vähän lunkimmin. Kiva maa käydä ja menen varmasti toistekin, seuraavalla reissulla vaikka osan aikaa Osakassa josta lyhyt matka Kiotoon. Historia nimittäin kiinnostaa aina. Japani tosin maana on sen verran konservatiivinen, etten usko viihtyväni siellä jos siellä asua pitäisi. Vaihtoon olisin tosin halunnut sinne, mutta IBD:ni oli tuolloin aika aktiivisessa vaiheessa, enkä kieltäkään kunnolla osannut. Nyt jopa osasin japania jonkin verran, vaikkakin haasteena oli se, että japanilaiset vastaavat sujuvalla japanilla takaisin kun heiltä kysyy jotain yksinkertaistetulla japanilla.

    • #152788
      Brutus
      Osallistuja

      Kato, Kookosbanaani, perhana! Vielä äijä näköjään aktiivisesti mukana leffatouhuissa. Täällä on meno hiljentynyt huomattavasti tuon sivuston päivityksen jälkeen kyllä, moni taisi lopettaa kokonaan niiden pisteytysten ja kommenttien menetyksen jälkeen. Henk koht en oikeasti ymmärrä tuommoista asennetta, muistan esimerkiksi joskus mukulana poistaneeni aktiivisesti kaikki pelitallennuksenikin ihan vain että olisi taas ilo pelata ne vanhat jutut uudestaan läpi ja ehkä löytää jotain uuttakin niistä. Nyt kun keksittiin miten niihin televisiosarjoihin saa arvostelut menemään, niin eihän tässä ole paljoa senkään suhteen ongelmaa.

      Täytyy muuten tuosta Japanista muuten sellainen sanoa, että kuulin tällaisen vinkin yhdeltä sikäläiseltä, että jos matkustaa sinne, niin kannattaa just opetella edes hiukan sitä paikalliskieltä ja -kulttuuria. Kyllä ne japanilaiset sen ymmärtää ettei joku gaijin nyt voi täydellisesti jotain uppo-outoja japanilaisia juttuja nyt kaikkea tietääkään, mutta ihmisiä siellä oikeasti loukkaa sellainen tietty röyhkeä välinpitämätön asenne ettei edes yritetä kunnioittaa tai osoittaa kiinnostusta. Koetas mennä sönköttämään jotain englantia siellä niin voit saada aika vihaista palautetta.

      • #152789
        Arz
        Osallistuja

        Toivotaan nyt kuitenkin vielä että saataisiin ne pisteytykset ja kommentit tänne joku päivä takaisin näkymään vaikka aikaa onkin kulunut jo vuosi. Pisteytyksethän kuitenkin ovat jo tietokannassa.

      • #152808
        Kookosbanaani
        Osallistuja

        Tuo ei itse asiassa pidä paikkaansa että japanilaiset tuohtuvat siitä, että heille puhutaan englantia koska välttävät kaikkia konflikteja kulttuurinsa puolesta. Päinvastoin, aika yleinen käsitys siellä on, että ulkomaalaiset eivät halutessaankaan voi oppia heidän tavoilleen. Jotkut heistä hämmästelevät kun puhut yhdenkin sanan japania, siinä missä jotkut vähättelevät kielitaitoa vaikka puhuisitkin heille sujuvaa japania. Tuo ei ole mitenkään pahansuopaa heidän osaltaan, vaan lähinnä puhtaasti ajattelemattomuutta. Monessa muussa maailmankolkassa lyötäisiin leima mikroaggressiolle. Japani on maana jokseenkin sisäänpäin käpertynyt ja itseriittoinen, eli se tietty vieraantuneisuus ulkomaalaisia kohtaan näkyy. Vieraanvaraisuutta toki löytyy, mutta ulkomaalaisiin he suhtautuvat lähtökohtaisesti vieraina.

    • #152818
      Brutus
      Osallistuja

      Ahaa, näköjään tässäkin asiassa on nämä ihme nettijutut ja sitten on varsinainen konkreettinen todellisuus, ja tietenkin molemmat ristiriidassa keskenään.

      Tänne on muuten näköjään kommentteihin vihdoin tullut mahdollisuus tekstin muokkaukseen ilman sitä harmittavaa koodikikkailua. Höhöhö, linkki. Tuosta linkistä vaan pitää muistaa poistaa kaikki mikä tulee ennen “//”, koska html ei ilmeisesti tykkää siitä etuliitteestä. Samaan syssyyn pystyy näköjään pistämään linkkiä kätevästi sivun sisäisen haun avulla arvosteluihin, leffoihin, artikkeleihin ja sarjoihinkin! Pannaas vaikka Puuristit.

    • #152822
      Kookosbanaani
      Osallistuja

      Unohtui linkata oma letterboxd-tilini, nimimerkillä “Eldritchi”.

Luet parhaimillaan 5 vastausketjuja
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.

Lisää luettavaa