Etusivu Foorumit Legendaloota Tekoälyn kehitys ja elokuvat

Luet parhaimillaan 2 vastausketjuja
  • Julkaisija
    Artikkelit
    • #151377
      Brutus
      Osallistuja

      Herätellääs taas vanhaa tekoälykeskustelua.

      Yksi työkaveri kertoi tuosta ChatGPT:stä ihan kätevän ja hyväksyttävän sovelluskohteen esimerkiksi kirjoittaessa tai muussa työssä. Jos tarkoitus on vaikka kirjoittaa essee, niin syötä se tiivistetty raakaversio sille tekoälylle, seuraavaksi pistä sille kriteerit minkä perusteella essee on hyvä/huono, ja pyydä sitten siltä ideoita parannella sitä tekstiä niiden kriteerien perusteella. Varsinaisen tekstin kirjoitat sitten loppuun ja viimeistelet itse, tekoäly pelkästään heittelee ehdotuksia.

      Mitään plagiointia tai muuta huijausta tässä ei ole, ja homma toimii. Nykyään näissä tekoälyissä on vielä kaikenlaisia kuva-, ääni- ja video-ominaisuuksia, joten tällaista näppärää aputoimintoa voinee ainakin tulevaisuudessa soveltaa melkein mihin tahansa, myös elokuvien tekemiseen. Kannattaa kuitenkin muistaa, että tuolle OpenAI:lle syötetyt jutut jää firman haltuun, joten ei sinne ihan mitä tahansa omia asioitaan parane avoimesti laittaa.

    • #151386
      Miihkali
      Osallistuja

      Hollywood-elokuvat ovat nykyään niin kaavamaisia, että hyvin läheisessä tulevaisuudessa niitä varmaan pystytään jo käsikirjoittamaan tekoälyllä. Niissä on käytössä noin 2-tuntisen elokuvan kaava, jossa tietyntyyppiset juonenkäänteet ja tunnetilat ajoittuvat muutaman minuutin tarkkuudella. Dialogia toki tarvitsee varmaan jatkossakin hioa käsipelillä. Täytyykin muuten etsiä se kaava.

    • #151419
      Brutus
      Osallistuja

      No on kyllä joo. Tässä muutama vuosi sitten kuulin jotain sellaista teoriaa, että Hollywoodilla olisi jonkinlaiset alkeelliset tekoälyt olleet jo pidempään käytössä tuottamassa tavaraa liukuhihnalta, kun näitä tekoälyjuttuja on tullut yleisesti saataville vasta äskettäin.

Luet parhaimillaan 2 vastausketjuja
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.

Lisää luettavaa