Jääkiekkoa on kiva katsella, mutta en tajua paljoa pelin strategioista. Mitä nyt sen Karjala-turnauksen pelejä katselin, ei Suomen joukkueen peli paljon aikaisemmasta poikennut. Ehkä valmentajan osuus on jossain hengennostatuksessa ja pelinaikaisessa ohjien käsissä pitämisessä. Siltä osin Pennanen vaikuttaa oikein luotettavalta hepulta.

Tavallaan hienoa, että näissä Euroopan turnauksissa on mukana Sveitsi, mutta toisaalta missäs Slovakia on? Tuntuisi jotenkin tasapainottavan tilannetta, että Suomen ja Ruotsin lisäksi mukana olisivat Tshekki ja Slovakia. Sveitsin pariairokaksikkona voisi toimia Saksa, jonka joukkue on yltänyt koviin saavutuksiin arvoturnauksissa.

Naisten EHT-turnauksessa ovat mukana Suomen, Ruotsin, Tshekin ja Sveitsin lisäksi USA ja Kanada.

Juu, ja kertovathan paraimmat villin lännen elokuvatkin siitä, miten härskiin väkivaltaan perustuva sekava tahi vapaamuotoinen melskaus taivutetaan kiskoilla ja lennätinlangoilla ohjailtavaksi lakiperustaiseksi yhteiskunnaksi, jossa äänestämällä valitaan edustajat päättämään asioista. Esimerkkinä Mies joka ampui Liberty Valancen, vuodelta 1962. Samalla tosin nujerretaan seutukunnan alkuperäisten asukkaitten elämäntapa ja lahdataan biisonit, mistä esimerkiksi kelpaa aika moni westerni, mainitaanpahäntä vaikkapa Pieni suuri mies, vuodelta 1970 ja eikös Tanssii susien kanssa, vuodelta 1990, edustane samansuuntaista lohdutonta meininkiä tatankojen kannalta. Mainitseisinko vielä piirretyn elokuvan Pocahontas? No, jos nyt siltä säästän kumminkin lukijan, vaikka laatuelokuva onkin kyseessä.

Olen katsellut Yle Teeman elokuvia niin paljon, että melkein tekee jo mieli jättää katsomatta, milloin uusi elokuva Areenaan ilmestyy, jotta olisi edes joitakin elokuvia, joita ei ole vielä katsellut. Tällä hetkellä katselematta ovat Koulu maailman laidalla ja Mustan laguunin hirviö. Niin ja se saamelaiselokuva. Toukokuun lopussa tulossa on italialaiselokuva Taivaankappale, jonka pääosassa on nuori näyttelijätär nimeltä Yle Vianello. Teemalla todella osataan valikoida elokuvat teemaan sopivasti. Voikohan jonkun nimi olla Yle Teema? Ehkä jossain Ylen omassa tuotannossa?

Kun tytär on käynyt kylässä ollaan katseltu näitä Teeman elokuvia. Tytär on hyvin kasvatettu ja kohtelias. Katseltiin elokuva Kuollut mies ei palttoota kaipaa ja tytär totesi lopuksi, että ihan kiva näitä vanhoja elokuvia on katsella. Joku viikonloppu katseltiin hänen kanssaan myös African Queen, jota aikoinaan katselimme useita kertoja, kun tytär oli pieni. Nyt hän sanoi, ettei ollut ennen nähnyt tätä elokuvaa. Seuraavana viikonloppuna hän ei enää jaksanut vaan siirtyi muihin tehtäviin elokuvan ajaksi.

Minä katselin jonain viikonloppuna Spartacus-elokuvan, pääosassa Kirk Douglas. Tytär nukkui sohvalla ensimmäisen tunnin, sitten oli meillä ruokailu tai jotain. Katselin elokuvan yksin loppuun. Ei voi kuin ihailla Charles Laughtonia sivuhahmojen suurena esittäjänä. Myrskyä Washingtonissa on eräs hänen upeista suorituksistaan. Muistan hänet lapsena katselemastani elokuvasta Cantervillen kummitus, jossa hän kummittelee aivan riemastuttavasti, sikäli kuin sellaista jaksan enää muistaa. Voisi olla kiva nähdä se uusintana.

Kiitos. Anoppi oli jo ikäimmeisiä, mutta oli hänen lähtönsä lapsilleen surun hetki. Minun vanhemmat ovat jo menneet vuorten taa, kuten joku saattaisi todeta.

A Little White Lie. Amerikkalainen elokuva kertoo alkoholia käyttävästä ja muutenkin masentuneesta miehestä, joka on samanniminen kuin kuuluisa kirjailija Shriver, jota kukaan ei ole tavannut. Vielä nuorekaskin naisimmeinen kutsuu hänet esiintymään pienille kirjailijafestivaaleille. Mieshän menee, käyttäytyy oudosti, tekee hassuja kysymyksiä, ryyppää, ei käy tilaisuuksissa, joihin on lupautunut, mutta monien mielestä sellainen on Shriver, jota kukaan ei ole tavannut. Voisi olla veijaritarina ja kai se onkin, mutta runsaampi alkoholin käyttö ei ole oikeesti mitään leikkiä.

Pulp Fiction. Katselin tämän kulttielokuvan ensimmäistä kertaa kokonaan yhteen pötköön. Tai en ole varma katselinko kokonaan, koska kävin sohvalle makaamaan ja varmaan nukahdin joksikin aikaa. Olin tehnyt pitkään lumitöitä ja jalat oli kipeenä ja väsytti, illalla vasta tajusin ottaa särkylääkkeen. Mutta elokuvassa oli sellaisia kohtauksia, joita en muistanut nähneeni. Tykkäsin erityisesti siitä jaksosta, jossa Travolta ja Thurman ovat siellä hampurilaisravintolassa, jossa on Marilyn-hahmoja ym. julkkistyyppejä tarjoilijoina. Se oli kanssa aika hyvä siinä lopussa, kun se Samuel L. Jackson lausuu uudelleen sitä Hesekielin kirjan jupatusta, mutta erilaisella painotuksella kuin aiemmin. Modesty Blaisesta tuli mieleen ne sarjakuvat, joita joskus Savon Sanomissa julkaistiin. En tainnut ikinä lukea Modesty Blaisea.

My Puny Sorrows. Amerikkalainen elokuva. Alkaa lohduttoman oloisella kohtauksella, jossa keski-ikäinen isukka jättäytyy junan eteen. Voisi oikeastaan sanoa, että jatkuu sitä rataa. Silti on totta, että itsemurhaa käsitellään elokuvassa vinolla huumorilla, kuten joku joskus kirjoitti ja nyt sitten minäkin sitä toistelen. Tätä voi pitää taiteilijaelokuvana ja lahkolaiselokuvana ja itsemurhaelokuvana. Sitten voi laskeskella, että onkohan se oikein niistä mitään.

Sitten kattelin vielä vaimon kanssa vuoden 2015 jatko-osan elokuvasarjalle National Lampoon’s Vacation, jossa perhe Griswold lähtee automatkalle Ameriikan halki tavoitteena Walley World-niminen huvipuisto. Tässä uudessa elokuvassa seurataan Chevy Chasen eka filmissä esittämän isukin nyt aikuiseksi varttuneen pojan vastaavanlaista matkaa pesueensa kanssa. Selvähän se on, että eka elokuvaa on mahdoton ylittää, mutta ihan kivasti tässä selvitään ja vähäsen uudistutaankin, joskaan ei liikaa, niin että elokuvasarjan fanit saavat sen mitä hakivatkin. Erittäin kiva lisäosuus on elokuvan alussa ja lopussa nähtävät valokuvat. Alussa esitellään amerikkalaisperheitten hassuja otoksia omilta lomamatkoiltaan. (Näin ainakin luulisin!) Tykkäsin myös jaksosta, jossa yritellään paritella neljän osavaltion rajapyykillä. Arvatkaa miten siinä kävi…

Tuosta katsekontaktista tarvii sanoa, että olen katsellut tv:stä ihmisten katsekontakteja eikä se vaikuttaisi tuntuvan välttämättömyydeltä Suomessa sen enempää kuin muuallakaan.

Youtubesta katselin joku aika sitten eri kielten eroista ja samankaltaisuuksista kertovia lyhyitä ohjelmia, esim. ymmärtävätkö suomalainen ja virolainen toisiaan, tai ymmärtävätkö eri maitten saksanpuhujat luxemburgin tai jiddishin kieltä, tai mitä yhdistää ja erottaa englannin ja ranskan sanastoja jne. Aika paljon ohjelmia on tehnyt Paul, joka taisi olla Kanadasta. Yhdessä ohjelmassa hän esitteli puolan kieliopin parissakymmenessä minuutissa, aika sujuvasti siis. Jännä oli myös kuunnella romanian kielen sanaston yhteyksistä latinaan ja muihin romaanisiin kieliin.

Ne on semmosia toisesta korvasta sisään, toisesta ulos, mutta joskus on hetkiä, että odotan vaimoa vaikka katselemaan jotain elokuvaa, niin katselen sitten tuommoisia. Viikonloppuna meidän piti lähteä kuntoilemaan syönnin jälkeen. Vaimolla taas kesti aikansa, joten aloin katsella australialaista sotaelokuvaa Areenasta. Kun se kahden tunnin elokuva oli lopuillaan, vaimo sitten ilmestyi olohuoneeseen ja kysyi, että milloin minulla olisi aikaa lähteä sinne kuntoiluun. Hän ei ollut tullut häiritsemään, kun ajatteli minun haluavan katsella elokuvaa ja minä olin katsellut elokuvaa, kun olin odotellut vaimoa. Joskus luin japanilaisesta pariskunnasta, joka oli vuosikymmenet käynyt jossain heille tutuksi tulleessa lomapaikassa, kunnes kummallekin oli paljastunut, että kumpikin oli luullut puolisonsa haluavan käydä siellä, vaikka tosiasiassa kumpikaan ei ollut erityisemmin kiinnostunut koko paikasta.

Katselin eilen huvikseni saksalaisen vuonna 2019 valmistuneen rikosetsiväelokuvan nimeltä Vapaa maa, saksaksi Freies Land. Se kuuluu perustuvan espanjalaiseen elokuvaan Suosurmat. Tapahtumat on tässä saksalaisessa versiossa sijoitettu syrjäiselle tehdaspaikkakunnalle entisen DDR:n alueelle. Sinne tänne epämääräisille seinille on spreijattu “DDR ei antanut koskaan mitään” ja vastaavia vastaiskulauseita. Polissit tutkivat kadonneitten neitosten mysteeriä. Tytöt löytyvät julmasti surmattuina. Ei yleensä kiinnosta tällaiset elokuvat. Tämä nyt on hyvin toteutettu. DDR:n anteliaisuus muuttuu hieman kysymyksenalaiseksi, kun näkee miten hyvännäköisiä neitosia paikkakunnalla kuleksii. Miehet ovat myös hoikempia ja fyysillisesti terveempiä kuin minä. No, toinen poliisi vetää kyllä viinaa melkein kuin minä, mutta fysiikka toimii kuin entisellä fysiikan opella.

Lopputekstien perusteella osa DDR:stä on kuvattu Kiovassa ja Lvivissä. Lieneekö Saksasta pyritty hävittämään entinen DDR niin tinkaan, että pitää mennä etsimään vastaavankaltaisia näkymiä rajojen takaa? Niin muuttuu maailma Nukkumatikaiseni.

Minä kuuntelin näin juhannusaattoaamuna Vesa-Matti Loirin levyn sarjasta 20 suosikkia, nimenä Lapin kesä. Olen näköjään ostellut sarjaan kuuluvia levyjä useampia. Eilen kun oli ukkosta, päätettiin, että tv:tä ei ainakaan aukaista, mutta jotain viihdykettä piti olla, joten vaimon kanssa kuuntelin musiikkia. Vaimo sai valita ekana mieleisensä kuunneltavan, se oli joku Poets of the Fallin levy. Kuuntelin ihan sujuvasti. Minä valitsin seuraavaksi Juha Vainion 20 suosikkia, nimeksi oli annettu Albatrossi. Kuuntelin tietysti lähinnä sanoituksia. Pienet itkut pihautin, kun soi Sellaista elämä on. Siinä on sanoitus tosiaan mestarillinen, arkinen sanonta on sovitettu iskelmään upeasti. Pidän sitä Vainion parhaana lauluna. Sitten kuunneltiin vielä joku levy, mutta olin niin päissäni, etten muista siitä mitään.

Tänään, kun olin kuunnellut sen Veskun levyn – lienekö sitä ennen kuunnellutkaan – laitoin ministereoitten pesään Erkki Junkkarisen 20 suosikkia. Sen nimeksi oli annettu tietysti Ruusuja hopeamaljassa. Meillä oli 1970-luvulla sen niminen c-kasetti ja minua vähän jurppi, kun tällä levyllä ei ole Iisveden kutsua, jota pidän Junkkarisen parhaana. Yritin laulaa joitakin lauluja mukana, mutta olivat näköjään muuttaneet säkeistöt toiseen järjestykseen…

Seuraavaksi ajattelin kuunnella Hectorin 20 suosikkia, myös Hectorin ja Tommy Tabermannin yhteistyönä valmistunut Ruusuportti odottaa vuoroaan. Siihen on Tabermann suomentanut Dan Anderssonin runoja kuten Veli Joakim, Luossan kerjäläinen osv. Otin esille Hurriganesin levyn Roadrunner, saa nähdä jaksanko kuunnella. Ehkä sitten kun kaasujalka jo vipattaa. Levyhyllyä selatessa löysin vielä Juice Leskisen kahden levyn koosteen nimeltä Kautta aikain. Näkyy sisältävän tuttuja ja vähemmän tuttuja piisejä. Juuri nyt kuuntelen kun vaimo tiskaa lounasastioita. Minulle oli kaslerpihvejä. Söin kaksi, kuulemma voin syödä loput vaikka voileivän päällisinä.

Miihkalin tekstistä tuli mieleen, että pitäisikö olla festari-ketju?