Takavuosien lämminhenkisen Tie Avonleaan -sarjan lapsitähdestä vakuuttavien elokuvantekijöiden joukkoon kivunnut Sarah Polley sai tuta erityisiä väristyksiä viikonlopun aikana. Polley kertoi saaneensa lauantaina shokeeraavia uutisia.
Polley oli heti aamusta vastaanottanut kirjeen, jossa itse Yhdysvaltain elokuva-akatemian puheenjohtaja pyyteli anteeksi viime kuun Oscar-gaalassa tapahtunutta mokaa. Gaalassa Polley palkittiin parhaan käsikirjoitusadaptaation Oscar-palkinnolla leffasta Women Talking. Kirjeessä puheenjohtaja David Rubin kuitenkin kertoi, että palkinto oli luovutettu hänelle vahingossa ja häneltä odotettaisiin pikaisia toimia:
“[T]eidän pitää palauttaa se. Annamme teille viikon lisäaikaa nauttia siitä kotonanne, mutta tuon aikajakson jälkeen teidän pitää postittaa se takaisin Los Angelesiin, jossa luovutamme sen oikeudenmukaisesti parhaimmalle käsikirjoitusadaptaatiolle: Länsirintamalta ei mitään uutta. Olemme pahoillamme menetyksestänne, mutta on vain kohtuullista, että OIKEASTI paras palkitaan.”
Kirjeen mukaan Polleyltä ei haluttu riistää Oscaria suorassa gaalalähetyksessä, koska akatemia ei halunnut uutta Moonlight-sähläystä. Mitään mokaa ei kuitenkaan todellisuudessa nyt ollut tapahtunut, mikä myös Polleylle selvisi pian. Shokkikirjeen laatijaksi nimittäin paljastui hänen 11-vuotias tyttärensä, eikä suinkaan viime vuonna tehtävänsä akatemian puheenjohtajana päättänyt Rubin.
Lähde: Deadline
Kuva: Chloe Rice / ©A.M.P.A.S.