Avengers-ohjaaja pitää yhtä elokuvamogulia syypäänä hittielokuvien huonolle palkintomenestykselle

16.3.2025 23:34
Disney/Marvel/ Avengers: Infinity War, 2018

Koko Marvel-elokuvauniversumin menestyneimmän leffan takana ollut ohjaajakaksikko, Joe ja Anthony Russo, palasivat monien yllätykseksi takaisin Marvel-elokuvien pariin. Avengers: Endgamen yli 2,7 miljardin dollarin lipputuloja ei saavuteta helpolla, mutta veljesten Avengers: Doomsday ja Avengers: Secret Wars tähtäävät kuitenkin korkealle.

Yksi etappi myös Russoilta on vielä saavuttamatta: Oscar-palkinto. Elokuvamaailman himoituimpiin kuuluva kunnianosoitus kiinnostaa myös heitä, mutta supersankariseikkailuilla on harvemmin ollut saumaa Oscar-mittelöissä. Joe Russon (kuvassa vas.) mielestä asiaan on löydettävissä myös selkeä syypää. Hänen mukaansa elokuvamoguli, sittemmin lukuisista hyväksikäyttötapauksista vankeuteen tuomittu Harvey Weinstein käynnisti trendin, jonka takia kassamagneetit eivät pärjää Oscar-kisoissa.

–  Pilkkaamalla valtavirran elokuvia [Weinstein] puski taide-elokuvien Oscar-kampanjoita eteenpäin. Ennen 1990-uvun puoliväliä suosituille leffoille jaettiin Oscareita, mutta sitten Weinstein alkoi lokakampanjansa… Se vaikutti siihen, miten yleisö suhtautuu Oscareihin, koska he eivät ole nähneet suurinta osaa elokuvista. Tämä on monimutkainen tilanne. Meidän tulisi nauttia asioista yhdessä sen sijaan, että mätkimme toisiamme turpaan, Joe Russo toteaa palkintokisoista.

 

Lähteet: Variety, THR, Box Office Mojo

Toim. R. Isoviita

Lisää luettavaa