Dakota Johnson -leffan esittäminen johti lentoyhtiön anteeksipyyntöön

9.10.2024 22:54
Sony Pictures/ Daddio, 2023

Lentoyhtiö Quantas päätyi pyytämään anteeksi matkustajilta, jotka olivat hiljattain mukana sen matkalla Sydneystä Tokioon. Yhtiön koneessa esitettiin viime vuonna julkaistua Dakota Johnson -elokuvaa Daddio, mikä aiheutti osalle matkustajia mielipahaa.

Daddion lähtöasetelma on varsin säyseä: Draama kertoo nuoresta naisesta, joka erään taksimatkan aikana ajautuu tavallista syvempään keskusteluun kuljettajansa kanssa. Johnsonin lisäksi elokuvaa pääosittaa Sean Penn.

Vaikka esim. Rotten Tomatoes -sivustolla Daddio nauttii nyt reilusti yli 75 %:n tuoreuslukemasta sekä ammattikriitikoiden että suuren yleisön keskuudessa ja myös Metacritic-sivustolla elokuvaa on pidetty keskivertoa parempana, kaikki Quantasin kyydissä olleet eivät näkemästään pitäneet. Syynä mielipahaan olivat elokuvassa nähtävä alastomuus ja seksikohtaukset.

Lapsilta kielletystä kuvastosta huolimatta leffa oli päätynyt kaikkien matkustajien ruuduille, sillä teknisten ongelmien takia he eivät olleet voineet valita muuta vaihtoehtoa katsottavakseen. Anteeksipyyntöjen jälkeen kaikille matkustajille esitettiin lopun lentomatkan ajan paremmin koko perheelle sopivaa viihdettä. Tiedossa ei ole, jäikö elokuvan vaihtaminen kesken kaiken perheystävällisemmäksi harmittamaan ketään matkustajista niin paljon, että myös siitä olisi reklamoitu.

 

Lähde: Comingsoon.net

Toim. R. Isoviita

Lisää luettavaa