Yli 30 vuotta vanha romanttinen klassikko, jonka cover-hittibiisi I Will Always Love You soi edelleen radioaalloilla, on tarkoitus tehdä uusiksi. Kyseessä on Kevin Costnerin ja Whitney Houstonin tähdittämä, laulajastaran ja tämän henkivartijan suhteesta kertonut The Bodyguard.
Tuotantoyhtiö Warner Bros. on tiedottanut kiinnittäneensä uuteen versioon nyt ohjaajan ja käsikirjoittajan. Vaikka elokuvan näyttelijöistä ei ole vielä hiiskuttu, erityisesti mukaan valittu ohjaajanimi on käynnistänyt spekulaatiot siitä, että The Bodyguardin naispääosassa nähtäisiin ehkä megaluokan laulajatähti Taylor Swift.
The Bodyguardin uutta versiota luotsaa tuotantoyhtiön antaman tiedon perusteella Sam Wrench, joka ohjasi myös Swiftin kiertueen menestyksekkään elokuvataltioinnin Taylor Swift: The Eras Tour eli Taylor Swift: The Movien. Liki kolmituntinen musiikkispektaakkeli keräsi lippukassoilta maailmanlaajuisesti n. 262,6 milj. dollaria. Kun taltiointi julkaistiin Disney+-suoratoistopalvelussa, se nousi 4,6 miljoonan katsomiskerran ansiosta palvelun suosituimmaksi musiikkielokuvaksi.
Alkuperäisen The Bodyguardin kirjoitti myös Kadonneen aarteen metsästäjien takaa tuttu Lawrence Kasdan. Uutta käsikirjoitusta kynäilee Jonathan A. Abrams, jonka kädenjälkeä on myös Clint Eastwoodin tuorein elokuva, tiivis oikeussalidraama Juror #2. Kyseessä ei ole ensimmäinen yritys tuota The Bodyguard uudelleen valkokankaille: esim. vuonna 2021 paremmin teatteri puolella tunnetun Matthew Lópezin oli tarkoitus sekä käsikirjoittaa että ohjata leffan uusi versio. Hän kaavaili sen pääosaan nuorta latinalaisamerikkalaista esiintyjää.
Lähteet: Deadline, Box Office Mojo, World of Reel, EW
Toim. R. Isoviita