Monien jouluperinteisiin kuuluvan suosikkileffan kulisseissa sattui erikoinen työtapaturma

22.12.2024 17:10
20th Century Fox/ Yksin kotona, 1990

Alkuperäinen Yksin kotona on iskostunut tiukasti osaksi monien joulunviettoa. Pikku Kevinin (Macaulay Culkin) unohtuminen perheen lomamatkalta omilleen oli mm. 2022 Yhdysvaltojen tv-katsojatilastojen kärjessä, kun vertailtiin joulunajan eri elokuvia. Komedialeffan kuvauksissa tapahtui kuitenkin jotain vähemmän hauskaa.

Toista rainan ryöväreistä, Marvia, näytellyt Daniel Stern on muistellut näyttelijäkollegansa Joe Pescin äityneen elokuvan kuvauksissa jopa liian pelottavaksi. Rosvo Harrynä nähty Pesci muistetaan myös Mafiaveljet-elokuvasta, josta hän voitti Oscarin parhaana sivuosanäyttelijänä. Saman vuonna julkaistu Yksin kotona on luonteeltaan aivan erilainen elokuva, mutta Pesci otti tämänkin pestin tosissaan.

– Joe on loistava, tykkään hänestä, hän on minulle rakas ystävä, mutta hän on pelottava tyyppi [….]. Yritimme ensimmäisessä elokuvassa olla alkuun hurjia, mutta sitten paljastuu, että olemmekin typeryksiä. Pelkokerroin toimi draaman käynnistäjänä. [Eräässä kohtauksessa Joe] oli purevinaan [Macaulay Culkinin] sormea, ja sitten hän purikin sitä oikeasti, ihan siihen malliin, että hän sanoi: ”Voi paska, en tarkoittanut sitä. Anteeksi, että tein noin.” Sen kerran näin Pescin laskevan muurinsa, Stern kertoo.

Myös Culkin on muistellut sattumusta. Culkinin mukaan se on ainut kerta, kun hän on nähnyt Pescin olleen oikeasti kauhuissaan. Entinen lapsitähti suhtautuu asiaan kuitenkin ymmärtäväisesti:

– Hän [lähestyi rooliaan sillä ajatuksella, että:] ”Tahdon olla uhkaava tätä kakaraa kohtaan.”

 

Lähteet: Deadline, Variety

Toim. R. Isoviita

Lisää luettavaa