Netflixillä uuteen suosioon kohonneelle vanhalle sarjalle puuhataan vauhdilla jatkoa

13.10.2023 13:41
NBCUniversal/Suits

Kuluva vuosi on ollut yllätyksellinen erään jo päätetyn tv-sarjan osalta. Pukumiehet eli Suits loppui virallisesti yhdeksänteen kauteensa vuonna 2019, mutta kyseinen lakitupadraama on saanut yhä suosiota kuin aivan tuore urheilukisojen voittaja. Kun sarjan tuotantokausia päätyi osaksi Netflixin ohjelmakirjastoa, se on rikkonut katselulukemia.

Sen on raportoitu saaneen Netflixillä parhaimmillaan elokuussa jopa yli 3 miljardia katselua kerrallaan, mikä on roimasti paremmin kuin esim. tuoreemman tv-sarja-tuttavuuden, The Lincoln Lawyerin kohdalla. Kovat lukemat ovat saaneet Pukumiesten luojan Aaron Korshin toimeliaaksi.

Pukumiesten uuden suosion on arveltu juontuvan siinä näytelleestä ja sarjasta Sussexin herttuattareksi siirtyneestä Meghan Marklesta. Korsh suunnittelee NBCUniversalille Pukumiesten eräänlaista sisarsarjaa, jonka hahmogalleriasta ja näyttelijöistä ei ole vielä kerrottu, mutta Markle saattaa olla yksi nimi hänen pöydällään. Myös herttuattaren on huhuttu huomanneen fanien kiinnostuksen ja silmäilevän rooliehdotuksia, joskin vielä viime vuonna hän totesi Varietyn haastattelussa, ettei hänellä ollut aikeita palata näyttelijäksi.

Korsh on kehitellyt uutta sarjaansa pikavauhtia juuri Netflix-suosion takia. Nykyisten tietojen mukaan kyseessä ei olisi varsinainen spin-off, vaan koko lailla uuden hahmojoukon ja myös uuden tapahtumapaikan sisältävä sarja. Eli sarja, joka olisi Pukumiehille samaa kuin vaikkapa C.SI. Miami alkuperäiselle C.S.I.:lle tai NCIS: Los Angeles alkuperäiselle NCIS-sarjalle.

 

Lähteet: Collider, Variety, Screenrant, NYPost

Toim. R. Isoviita

Lisää luettavaa