Uuden Nosferatu-elokuvan ohjaaja halusi välttää kauhukliseitä – käytti omaperäistä kikkaa

26.12.2024 23:04
Universal/ Nosferatu, 2024

Elokuvantekijä Robert Eggersin versiointi yhdestä vampyyritarinoiden klassikoista on saapumassa Suomen valkokankaille 3.1.25. Kyseessä on Nosferatu, jonka nimikaiman ohjaaja F. W. Murnau julkaisi Saksassa 1922. Eggers kertoo olleensa jo nuoresta Murnaun tulkinnan fani, vaikka kreivi Draculasta on tehty lukuisia muitakin tulkintoja.

Niin Eggersin kuin Murnaunkaan elokuvissa ei toki puhuta Draculasta. Murnau halusi esitellä yleisölle vampyyrikreivi Orlokin, mutta myös muilla tarinan hamoilla on eri nimet kuin Stokerin teoksessa vuodelta 1897. Aiemman elokuvan tekijät eivät tiettävästi pyytäneet lupaa saada käyttää Stokerin hahmoja. Tarinoiden juonissa on niin ikään joitakin eroavaisuuksia. Tietyt asiat kuitenkin toistuvat, esim. kreivi on demoninen hahmo, joka imee uhreistaan verta yön pimeydessä.

Eggersin elokuvaa on suitsutettu jo etukäteen – mm. Washigton Postin kriitikko on kehunut uuden Nosferatun jäävän kummittelemaan mieleen leffan ajaksi ja jättävän katsojalle hytinän loputtuaan. Kuinka Eggers sitten on välttänyt toistamasta vampyyrikauhun kuluneimpia kliseitä? Elokuvantekijä toteaa tutkineensa vampyyrimytologiaa päästäkseen lähemmäs niin Stokeria kuin Murnautakin innoittaneita vanhoja uskomuksia. Toisaalta hän käytti ohjenuoranaan parodiaelokuvien legendan, Mel Brooksin ysärikomediaa Dracula – verevä vainaja.

– Nosferatussani on useita kohtauksia, jotka kirjoitimme vapaaehtoisesti uudelleen Mel Brooksin leffan katsomisen jälkeen, ja pohdittuamme, että huh – tuossa ei ole mitään järkeä, Eggers kertoo ja ilmaisee samalla kiitollisuuttaan Brooksin komedian suomasta avusta.

 

Lähteet: IndieWire, History.com

Toim. R. Isoviita

Lisää luettavaa